Maserati (Us), Kap Kap, ti 23.4.
Tanssittavaa ja instrumentaalista spacerockia soittava Maserati esiintyy Helsingissä tiistaina 23. huhtikuuta 2013. Suoraan Roadburn-festivaaleilta Kuudennelle Linjalle saapuvan yhdysvaltalaisbändin konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 7. joulukuuta.
Vuonna 2000 Georgian osavaltiossa Athensissa perustettu Maserati tunnetaan psykedeelisestä instrumentaalimusiikistaan, jossa on kuultavissa vaikutteita myös kraut-, post- ja spacerockista sekä LCD Soundsystemin kaltaisesta punkfunkista.
Varsin pian debyyttialbuminsa "The Language of Cities" (2002) julkaisun jälkeen yhtyeen sointi muuttui merkittävästi. Bändin riveihin kiinnitettiin DFA-bändien luottorumpali Jerry Fuchs (mm. !!!, LCD Soundsystem, The Juan MacLean), ja miehen mukaantulo muokkasi Maseratin soundista nykyisen kaltaisen. Yhtye hylkäsi vanhat kappaleensa, uusien biisien tempot nousivat, soitto muuttui raskaammaksi ja psykedeeliset elementit lisääntyivät. Samalla bändi kiinnitettiin arvostetulle Temporary Residence -levymerkille (mm. Explosions in the Sky, Mono).
Kokoonpanon vakiinnuttua Maserati julkaisi kaksi albumia, kunnes koki uransa suurimman tragedian: rumpali Fuchs menehtyi syksyllä 2009 tiputtuaan tapaturmaisesti kerrosten väliin juuttuneesta hissistä. Seuraavana vuonna bändiltä ilmestyi vielä ystävälleen omistettu muistoalbumi "Pyramid of the Sun".
Viimein tänä syksynä Maserati on tehnyt uutta paluuta. Bändi on kiinnittänyt kokoonpanoonsa uuden rumpalin, ja yhtyeeltä julkaistiin lokakuussa ylistetty kuudes pitkäsoitto, Zombi-yhtyeen Steve Mooren miksaama "Maserati VII". Parhaillaan käynnissä olevan Pohjois-Amerikan -kiertueen jälkeen Maserati saapuu Eurooppaan ja samalla myös ensimmäistä kertaa Suomeen. Helsingissä yhtyettä lämmittelee kotimainen hengenheimolainen, syksyllä 2010 debyyttialbuminsa "Holy Are You" julkaissut Kap Kap.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































