Anneke Van Giersbergen (Nl), pe 10.5.
Ovella peritään 2,50 euron eteispalvelumaksu.
Anniskelualue (K-18).
ANNEKE VAN GIERSBERGEN SOOLOBÄNDINSÄ KANSSA SUOMEEN TOUKOKUUSSA
Hollantilaisen The Gatheringin laulajana tunnetuksi tullut, ihana Anneke Van Giersbergen saapuu oman bändinsa kanssa neljälle keikalle Suomeen toukokuussa! Yhtye esiintyy Tampereella, Helsingissä, Jyväskylässä sekä Turussa ja lipunmyynti keikoille käynnistyy ensi viikolla. Keikat ovat Anneke Van Giersbergenin ensimmäiset omat klubiesiintymiset pohjolassa, aiemmin neiti on esiintynyt näillä lakeuksilla The Gatheringin lisäksi Oulun Qstockissa vuonna 2008 sekä mm. Devin Townsendin keikoilla vierailevana laulajattarena. Viimeksi Anneke nähtiin Suomessa akustisella yhteiskiertueella Danny Cavanaughn kanssa tammikuussa.
Erottuaan The Gatheringista vuonna 2007, Anneke Van Giersbergen perusti oman Agua de Annique -yhtyeensä, jonka debyyttialbumi Air julkaistiin saman vuoden lopulla. Yhtyeen nimi muuttui sittemmin kantamaan Anneken omaa nimeä ja bändin viimeisin tuotos Everything is Changing julkaistin viime vuonna.
Soolokeikoillaan Anneke Van Giersbergen esittää oman tuotantonsa lisäksi sekä The Gatheringin että Devin Townsendin biisejä, joissa hän on ollut mukana ja toukokuun keikoille Anneke lupaa hieman raskaampaa settiä omien soolobiisiensä oheen.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















