Full Moon Party: Sweet Jeena And Her Sweethearts, to 25.4.
Ennakkolipulla jonon ohi!
Rock'n'rollia, Marilynherkkyyttä, kohtalokkuutta, Spikejonesia, villiä länttä, tukevasti hiusrasvaa, vampyyreitä ja sulkakäärmeitä!
Silti tai siksi orkesterin nelivuotias ura on ollut nousujohteinen.
Tampereella rockabillyjuhliin 2007 perustettu ryhmä huomasi jo ensi iltana äänessään tuoreen kaiun. Ääni hiottiin vietteleväksi ja vaaralliseksi kehräykseksi, jonka sattaa tunnistaa ohiliukuvan kohtuuttomilla peräsiivillä varustetun Buickin uumenista kuumana kesäiltana.
Sweet Jeena and her Sweethearts julkaisi esikoisalbuminsa Rock 'n' Roll picnic Playground levymerkillä. Levy arvioitiin kiittävästi musiikkilehdistössä. Levyn nimipiisi päätyi lisäksi Slap that bass suomirockabilly boksille uusinta uutta edustamaan. Levyn ilmestymisen jälkeen bändi on riehunut pitkin keikkapaikkoja Ruotsia myöten. Rock at sea risteily Tukholmasta marraskuussa 2010 esitteli yhtyeen kansainväliselle fanijoukolle ja johti uusinta kiinnitykseen vuoden 2011 risteilyssä. Bändi kutsuttiin Yle-Teeman Iiro irti ohjelmaan joka kuvattiin 28.5.2011 keikalla Raumalla Cruisin bileissä. Ja oli nähtävissä yle teemalla ensikertaa 4.9.2011. Lokakuun imagessa 2012 bändi oli mukana rockabilly jutussa omalla jäljittelemättömällä tyylillään.
myspace.com/sweetjeenaandhersweethearts
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















