Built To Spill (Usa), Disco Doom (Ch), la 5.10.

Hinta: 28 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Liput ovelta 31 €, mikäli jäljellä.

Keikan jälkeen Tavastialla Lauantaidisko klo 23.30 alkaen. Keikkalippu oikeuttaa jäämään diskoon. Diskoon myydään myös lippuja (6 €) ovella mikäli tilaa on.

www.builttospill.com

www.discodoom.net

Yhdysvaltalainen indierock-yhtye Built To Spill saapuu alkusyksystä viimeinkin Suomeen. Yli 20 vuotta kestäneellä urallaan palvotun kulttibändin asemaan noussut kokoonpano nousee Tavastian lavalle lauantai-iltana 5. lokakuuta.

Pavement- ja Yo La Tengo -henkistä slacker-indietä, Dinosaur Jr.:n kaltaista äänekästä vaihtoehtorockia ja Neil Young -tyylistä rämisevää americanaa soittava Built To Spill kuuluu amerikkalaisen indie-musiikin keskeisiin nimiin. Yhtye on vuodesta 1992 jatkuneen uransa aikana julkaissut seitsemän pitkäsoittoa, joista viimeisimpänä ilmestynyt ”There is No Enemy” julkaistiin vuonna 2009. Kokoonpano nauttii varsinkin Pohjois-Amerikassa indie-bändiksi poikkeuksellisen suurta suosiota, ja nykynimistä esimerkiksi Band of Horses ja Death Cab for Cutie ovat paljon velkaa Built To Spillin soundimaailmalle.

Jo pidemmän aikaa hiljaiseloa viettänyt yhtye on tänä vuonna tekemässä paluuta uudistuneella kokoonpanolla. Jäljittelemättömästä lauluäänestään tunnettu vokalisti-kitaristi Doug Martch sekä yhtyeen pitkäaikaiset kitaristit Brett Netson ja Jim Rothon ovat löytäneet taustalleen uuden rytmiryhmän, ja päivittynyt kokoonpano on ilmoittanut myös aloittaneensa seuraavan Built To Spill -albumin äänitykset.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Illan avaa kokeellista vaihtoehtorockia soittava sveitsiläinen Disco Doom, joka on useiden Built To Spill -yhteiskiertueiden ohella keikkaillut myös esimerkiksi Dinosaur Jr.:n ja Butthole Surfersin seurassa.

Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)