Laura Närhi, ke 24.4.
Liput ovelta 14 €, mikäli jäljellä.
Vuoden naisartistin pystillä Iskemä-gaalassa palkittu Laura Närhi saapuu Tavastialle huhtikuun lopulla. Myös Emma-gaalassa vuoden naissolistin palkinnosta ehdolla olleen artistin syksyllä julkaistu kakkosalbumi ”Tuhlari” on myynyt jo lähes platinaa.
Albumi kertoo ihmisistä, joilla on takanaan onnea, pettymyksiä, rakkautta ja rakkaudettomuutta - ja jotka silti pyrkivät eteenpäin tavalla tai toisella, hyvällä tai huonolla. Sovitukset ovat runsaita ja värikkäitä. Albumilla ei väistelty myöskään paatosta tai pakahduttavuutta.
- Tuhlari syntyi intensiivisesti muttei kivuttomasti. Studiossa tunnetilat vaihtelivat pakahduttavasta riemusta täydelliseen lamaantumiseen. Kuten eräs ystäväni asian tiivisti: levyn teko on kuin Lintsin vuoristorata, ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Olen vieläkin pyörällä päästäni, että saimme tämän kaiken aikaan näin lyhyessä ajassa, debyyttilevyä kun tehtiin lähes neljä vuotta. Toisaalta tällä kertaa ei tarvinnut aloittaa kaikkea alusta, vaan jatkoimme siitä mihin viimeksi jäimme, Laura jatkaa.
Laura Närhen vuonna 2010 julkaistua esikoisalbumia Suuri sydän on myyty lähes 40 000 kappaletta. Siltä irrotettiin peräti neljä hittisingleä, muun muassa kappaleet ”Mä annan sut pois” ja ”Tämä on totta”.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















