L.A.

Hinta: 10€/5€
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Lopun Alku
L.A. saa pohjainnoituksensa Cormac McCarthyn ylistettyjen romaanien (mm. Menetetty maa, Veren Ääriin sekä Border-trilogia) maailmoista. McCarthyn raadollisuutta ja hengellisyyttä ainutlaatuisella tavalla luotaavia henkilö- ja luontokuvauksia pidetään yhtenä merkittävimmistä nykykirjallisuuden saavutuksista. Lihallisuudessaan, intensiivisyydessään ja kokemuksellisuudessaan ne ovat jo pitkään odottaneet saapumistaan teatterin lavalle.

Love for Abstraction
L.A. on Ylioppilasteatterin nykyisen taiteellisen vastaaviston, Juntan, johtohahmon Ossi Koskelaisen viimeinen oma ohjaus Ylioppilasteatterille. Kolmen Ylioppilasteatterin johtovuotensa aikana Koskelainen on tehnyt uraauurtavaa työtä teatterin rajojen laajentamiseen ja Ylioppilasteatterin avaamiseen kohti yhteistyötä muiden taidemuotojen tekijöiden kanssa. L.A. huipentaa tämän jatkumon. Näyttämöllistä kokonaistaideteosta tukevat kolmen nuoren kuvataiteilijan (Antti Nyyssölä, Marja Patrikainen ja Jarkko Räsänen) esitystä varten suunnittelemat tilataideteokset sekä 5-henkisen Ö-orkesterin esitystä varten säveltämä, elävänä soitettu nykymusiikki. Koskelaisen pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, koreografi Emmi Vennan kädenjälki on vahvasti läsnä. Pukusuunnittelusta vastaa visionäärinen Suvi Matinaro.

Los Angeles?
L.A. on julman kaunis väärinkasvutarina sekä audiovisuaalinen manifesti rajojen ylittämisen välttämättömyydestä. L.A. on haavoittava matkaopas rakkaudelliseen demonisuuteen.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —


L.A. on edelleen enkelten kaupunki vaikkei sijaitsekaan Amerikassa vaan sinun sydämessäsi.

Alun Loppu

Dramaturgia ja ohjaus: Ossi Koskelainen
Ohjaajan assistentti: Mirva Anjala
Koreografi: Emmi Venna
Tilasuunnittelu: Antti Nyyssölä, Marja Patrikainen, Jarkko Räsänen
Pukusuunnittelu: Suvi Matinaro
Pukusuunnittelijan assistentti: Iida Rauhalammi
Äänisuunnittelu: Ossi Koskelainen, Atte Olsonen, Jarkko Räsänen, Tuomas Palonen
Hairography: Joonas Lampi
Graafinen ilme:Samuli Lehto, Ville Muhonen, Antti Nyyssölä
Tuottaja: Sari-Anne Lindsten

Musiikin sävellys ja esitys:
Ö (Tuomas Palonen, Timjam Uddström, Seidi Guzejev, Joel Kupiainen, Sunny Seppä)

Esiintyjät: Johanna Ahonen, Geoffrey Erista, Krista Hannula, Petra Heinänen, Liila Jokelin, Saara Karjalainen, Vilma Kinnunen, Reetta Koskinen, Kiia Laine, Maria Mäkelä, Veera Oksanen, Topi Orava, Topi Patjas, Niklas Riikonen, Salla Rupponen, Kiira Sirola, Arttu Uuranmäki, Into Virtanen, Reeta Vornanen

Varaa liput netissä http://www.ylioppilasteatteri.fi tai puhelimitse 045 348 1555 (ma-pe klo 11-17). Esitykset Ylioppilasteatterin Studiossa, Aleksanterinkatu 23.

http://www.ylioppilasteatteri.fi
https://www.facebook.com/events/164701823689708/

Tapahtumapaikka / Venue

Aleksanterinkatu 23
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://ylioppilasteatteri.fi
Puhelin:
045 348 1555


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Aleksanterinkatu 23
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://ylioppilasteatteri.fi
Puhelin:
045 348 1555








Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.