Like Torches (swe) + New Deadline
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
LIKE TORCHES (SWE) & NEW DEADLINE - ON THE ROCKS
************************************************************
Kansainvälisesti huikeassa nosteessa oleva poppunk-yhtye Like Torches palaa elokuussa kahdelle keikalle Suomeen.
Positiivista energiaa uhkuvasta ja erittäin viihdyttävästä liveshowstaan tunnettu yhtye heitti neljän keikan mittaisen minikiertueen Suomessa huhtikuussa. Like Torches esiintyy Helsingin On The Rocksissa 23. elokuuta 2013.
Tukholmalais-yhtyeen alkuvuodesta julkaistu albumi Keep Your Head High (SFSN, 2013) tuotettiin Hollywoodissa, Yhdysvalloissa yhdessä Yellowcard -yhtyeen Ryan Keyn ja Ryan Mendezin kanssa. Albumin ensimmäinen sinkkulohkaisu Missing It All feat. Ryan Key kohosi heti julkaisuviikollaan Ruotsin iTunesin alternative -listan kärkeen. Suureen suosioon noussut debyyttisingle sai kotimaassaan runsaasti radiosoittoa useilla eri radiokanavilla. Talvella Like Torches esiintyi Yellowcardin kanssa lähes kokonaan loppuunmyydyllä Euroopan kiertueella.
Like Torches palasi juuri albuminjulkaisukiertueelta Japanista, missä yhtye esiintyi yhdessä mm. Hit the Lights ja We are the In Crowd yhtyeiden kanssa. Viisihenkinen ruotsalaisyhtye nähdään loppuvuodesta Euroopan Vans Warped Tourilla yhdessä mm. Billy Talentin ja Parkway Driven kanssa, sekä Yellowcardin kanssa "Ocean Avenue Acoustic" Euroopan kiertueella.
Like Torchesia Helsingin On The Rockissa lämppää post-hardcorea soittava New Deadline.
YOUTUBE: http://www.youtube.com/watch?v=Hr8S9pl6GyE
FACEBOOK: https://www.facebook.com/liketorches?fref=ts
https://www.facebook.com/events/515701858479061/?fref=ts
K18
VAPAA PÄÄSY (eteispalvelumaksu 3€)
KLO 22:00

Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on: