Black Star Riders, Reds'cool, la 16.11.
www.facebook.com/RedsCoolRockBand
THIN LIZZYN REINKARNAATIO BLACK STAR RIDERS SAAPUU SUOMEEN MARRASKUUSSA
Kun Thin Lizzy -miehet päättivät viime syksynä, että yhtyeen nauhoittamaton materiaali levytettäisiin uuden nimen alla, syntyi rockin tähtikartalle yhtye nimeltä Black Star Riders. Nyt tämä kovan luokan rock-ammattilaisista koostuva combo saapuu kattavalle Euroopan kiertueelle uuden All Hell Breaks Loose -albumin siivittämänä. Black Star Riders esiintyy Helsingin Virgin Oilissa 16. marraskuuta tuoden mukanaan kaksi myöhemmin ilmoitettavaa lämmittelijää.
Thin Lizzyn tarina ei ole vielä lopullisesti ohi. Phil Lynottin perinnön kunnioittaminen nimettiin kuitenkin yhtenä syynä sille, että yhtye päätti tällä erää jatkaa toimintaansa aivan uudella nimellä. Black Star Riders esittää myös jatkossa keikoillaan Thin Lizzyn kappaleita. Uudella yhtyeellä haluttiin kuitenkin muodostaa pohja, jolle voidaan luoda myös jotain aivan uutta, yhtyeen juuria kuitenkaan unohtamatta.
Uudessa kokoonpanossa laulusta vastaa edelleen hämmentävän paljon Phil Lynottilta kuulostava Ricky Warwick. Kitaristeina toimivat Scott Gorham sekä Damon Johnson ja bassoa soittaa Marco Mendoza. Black Star Ridersin rumpaliksi valittiin Jimmy DeGrasso, joka tunnetaan yhteistyöstä mm. Alice Cooperin, Megadeathin ja David Lee Rothin kera.
Ensimmäinen Black Star Riders -studioalbumi All Hell Breaks Loose nauhoitettiin alkuvuodesta 2013 legendaarisen tuottaja Kevin Shirleyn johdolla. Uuden albumin on kuvattu tiivistävän sen, mikä oli olennaista Thin Lizzyssä, mutta samalla yhtye onnistuu tuomaan musiikkiin mukaan tuoretta näkemystä.
Albumia on kehuttu korkeatasoiseksi, eikä ihme, sillä Shirley on tuottaja monien laatualbumien takaa. Hän on tuottanut mm. Led Zeppelinin, Iron Maidenin, Dream Theaterin sekä HIMin albumeita.
Konsertin tuotannosta vastaa Eastway Live.
- "(...) Black Star Riders on onnistumassa mahdottomassa ja tuomassa tuulahduksen Thin Lizzyä nykyaikaan." Soundi 6/2013 - Antti Mattila
- "Black Star Riderson tehnyt ehdottomasti tähän mennessä vuoden kovimman hardrock-albumin, josta on todella vaikea pistää paremmaksi." Kaaoszine 22.5.2013 - Juha Attola
- "Onneksi Thin Lizzy -comebackin jatke Black Star Riders palautti nopeasti uskon rockiin." inferno.fi keikkaraportti Sweden Rockista 17.6.2013 - Toni keränen
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:















