Divine Paiste (Fr), Constables, pe 15.11.
Liput ovelta 10 €, jos jäjellä.
www.soundcloud.com/divinepaiste
www.facebook.com/Constablesmusic
Yhteiskiertueita esimerkiksi Two Door Cinema Clubin ja Gang of Fourin kanssa soittanut ranskalaisyhtye Divine Paiste saapuu loppusyksystä kahdelle keikalle Suomeen. Perjantaina 15. marraskuuta Helsingissä Bar Loosessa ja seuraavana iltana Hyvinkäällä Jalostamo-klubilla esiintyvä nelikko tunnetaan tanssittavasta ja energisestä indierockistaan.
Toukokuussa "Crystal Waves on a Frozen Lake" -esikoisalbuminsa julkaissut Divine Paiste on kerännyt kotimaansa ohella huomiota erityisesti Keski-Euroopassa, missä bändi keikkaillut aktiivisesti jo useamman vuoden ajan. Two Door Cinema Clubin ja Foalsin välimaastoon sijoittuvaa indie-henkistä ja syntikkapop-vaikutteista tanssirockia soittava yhtye on noteerattu varsinkin blogimaailmassa, sillä ajankohtaisen albumin jokaisesta kappaleesta on julkaistu poikkeuksellisen tyylikkäät musiikkivideot.
Aikaisemmin Divine Paiste on vieraillut Suomessa vuonna 2011, jolloin bändi esiintyi Helsingissä, Oulussa ja Kokkolassa kotimaisten kollegoidensa Satellite Storiesin seurassa.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















