Jarboe (Us), Void Ov Voices (Hu), to 19.12.
www.facebook.com/Void-Ov-Voices
Swans-yhtyeen riveistä maineeseen noussut ja sittemmin soolouralle siirtynyt yhdysvaltalaisartisti Jarboe saapuu Helsinkiin torstaina 19. joulukuuta. Kuudennella Linjalla järjestettävän alkuillan konsertin ovet avataan klo 19.00 ja tapahtuma päättyy klo 22.00 mennessä.
Diamanda Galasin tavoin nykypäivän omaperäisimpiin naislaulajiin lukeutuva Jarboe tunnetaan parhaiten Swans-yhtyeen pitkäaikaisena kosketinsoittajana. Vuosina 1985-1998 Jarboe oli entisen poikaystävänsä Michael Giran ohella Swansin ainoa vakituinen jäsen. Yhtyeen paluun jälkeen artisti ei ole enää kiertänyt newyorkilaisbändin mukana, mutta lauloi jälleen yhtyeen viime vuonna julkaistulla "The Seer" -levyllä.
Jazz- ja kuoromusiikin parissa laulamisen aloittanut ja ensimmäiset soololevyksensä jo 1980-luvulla julkaissut Jarboe on mittavan oman uransa lisäksi myös tehnyt lukuisia yhteisproduktioita muiden artistien kanssa. Jarboen tunnetuin julkaisu on Neurosisin kanssa äänitetty kimppalevy "Neurosis & Jarboe" (2003), ja lisäksi hän on työskennellyt muun muassa A Perfect Circlen, Jesun ja Pusciferin kanssa. Soolouransa raskaimmalla levytyksellä, vuoden 2008 "Mahakali"-albumilla, vierailivat puolestaan Attila Csihar (Mayhem) ja Phil Anselmo (Pantera).
Lisäksi Jarboe muistetaan "The Path" -tietokonepelin musiikista sekä osallistumisistaan esimerkiksi Syd Barrettin, Dead Can Dancen ja Throbbing Gristlen tribuuttilevyille. Helsinkiin Jarboe saapuu muun muassa Choronzon- ja Veil Of Thorns -yhtyeistä tutun P. Emerson Williamsin kanssa. Muiden projektiensa ohella tänäkin vuonna kaksi omaa albumia julkaissut Jarboe on edellisen kerran vieraillut Suomessa keväällä 2010.
Mayhemin ja Sunn O))):n vokalistina parhaiten tunnettu Attila Csihar saapuu sooloprojektinsa Void of Voicesin kanssa Helsinkiin.
Pitkän uran metallimusiikin parissa tehnyt Attila Csihar muistetaan erityisesti keskeisiin black metal -levytyksiin lukeutuvan Mayhem-albumin "De Mysteriis Dom Sathanas" (1994) lauluosuuksista sekä pitkään jatkuneesta yhteistyöstään drone/doom-bändi Sunn O))):n kanssa. Viimeiset vuodet unkarilaisartisti on panostanut myös sooloprojektiinsa Void of Voicesiin, jonka hypnoottisia konsertteja on nähty samoilla lavoilla esimerkiksi Ulverin ja Circlen kanssa. Pääsiäisenä Void of Voices vieraili Korjaamolla säestämässä kauhuelokuvaklassikon "Tohtori Caligarin kabinetti".
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:















