Hankien kätkemää -joulukonsertti

Hinta: ovelta: 15/8€ / ennakkoon: 12/6€
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Mieskuoro Euga on pääosin Tampereen, Turun ja Helsingin välillä toimiva nuorten miesten mieskuoro. Vuoden 2013 aikana kuoro on kerännyt kansainvälistäkin menestystä mm. voittamalla sarjansa Cornwallin kansainvälisillä mieskuorofestivaaleilla Englannissa. Lisäksi kuoro palkittiin kahden kultaleiman tunnustuksella Tampereen Sävelessä.

Jo pian perinteeksi muodostuva Mieskuoro Eugan "Hankien kätkemää" - joulukonserttikiertue matkaa tänä vuonna Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin. Eugan jouluklassikoiden lisäksi ohjelmassa kuullaan mm. sormisymbaaleja, jouluhitti Islannista, tilaussovitus Ida Olsoselta (Ensemble Norma) sekä kuoronjohtaja Mikkilän sovituksia. Olsosen ja Mikkiän käsissä eugamaiseen muottiin taipuvat mm. tutut Tiernapoika -kappaleet.

Mikäli mahdollista, on kuorolla tulevana vuonna luvassa vieläkin isompaa pyöritystä, jonka tuloksena Eugaelämä tulee levittäytymään aivan uusille areenoille. Sitä ennen on hyvä hetkeksi rauhoittua vielä hankien kätköihin.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Konsertin johtaa Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Joonas Mikkilä.

LIPUT ENNAKKOON:
http://www.piletti.fi

TIEDUSTELUT JA RYHMÄVARAUKSET:
Niina Alitalo / eugaensemble@gmail.com / 050 320 9508

https://www.facebook.com/events/486726164775200/

Tapahtumapaikka / Venue

Minervankatu 6
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://hsrky.as.tietotalo.fi/?deptid=4399
Puhelin:
09 - 443 831

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Minervankatu 6
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://hsrky.as.tietotalo.fi/?deptid=4399
Puhelin:
09 - 443 831

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)