Wilko Johnson (Uk), to 16.1.

Hinta: alk. 37 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Liput ovelta 38 €, mikäli jäljellä.

www.wilkojohnson.org

Dr. Feelgood -yhtyeen alkuperäinen kitaristi ja biisintekijä Wilko Johnson soittaa yhtyeineen Tavastialla 16. tammikuuta. Wilko Johnsonin itsenä lisäksi lavalle nousevat monissa liemissä keitetty basisti Norman Watt-Roy sekä rumpali Dylan Howe.

unkin esiinmarssiin voimakkaasti 70-luvulla vaikuttanut Dr. Feelgood on jättänyt vahvan jäljen myöhempiin sukupolviin. Erityisesti ihailua herätti bändin kitaristin Wilko Johnsonin maaninen lavavenkoilu ja omaperäinen, konekiväärimäinen soittotyyli, joka inspiroi lukuisia aloittelevia muusikkoja. Esimerkiksi The Clash, The Sex Pistols, The Jam ja The Boomtown Rats ovat nimenneet Dr. Feelgoodin vaikuttajakseen. Dr. Feelgoodista lähtemisensä jälkeen Wilko Johnson perusti oman yhtyeen vuonna 1977, mutta liittyi mukaan parisen vuotta myöhemmin myös Ian Duryn Blockheads-yhtyeen riveihin. Nykyään Wilko Johnsonin yhtyeessä soittavat niinikään Blockheadsissa soittaneet Norman Watt-Roy (basso) sekä Dylan Howe (rummut).

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)