Livenä & Levynä -Brunssi @ Midhill: Janna
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
La 21.12. klo 13
Janna livenä
Su 22.12. klo 13-15
Janna levynä
Edellisen keikan peruunnuttua Janna saadaan vihdoin Livenä & Levynä -brunssille!
Laulaja ja lauluntekijä Janna Hurmerinta on vahva tulkitsija ja upea esiintyjä, joka on vaikuttanut aikaisemmin englanniksi sekä Suomessa että ulkomailla. Jannalta on julkaistu kaksi englanninkielistä albumia ja hän on vieraillut lukuisten artistien, kuten mm. Palefacen, Don Johnson Big Bandin ja Junon levyillä.
Keväällä 2014 Jannalta ilmestyy ensimmäinen suomenkielinen albumi, jonka moderni pop avaa artistista uuden puolen. Esimakua tulevasta antaa 18.10. julkaistu sinkku "Sä et ole hullu", jonka ovat yhdessä Jannan kanssa kirjoittaneet Saara Törmä ja Aku Rannila. Albumin valmistuttua Jannaa tullaan näkemään enemmän myös keikoilla.
www.janna.fi
Vapaa pääsy!
*****
Viikonloppuisin Midhill Cityssä nautitaan Livenä & Levynä -brunsseista klo 11-15, jolloin jenkkityylisen bistron herkkuja voi napsia live- ja levymusiikin tahtiin. Yhtenä viikonloppuna stagelle nousee aina yksi artisti tai bändi, joka heittää toisena päivänä akustisen livekeikan ja soittaa toisena päivänä levyiltä suosikkimusiikkiaan. Midhillin brunssi tarjotaan New Yorkin tapaan: herkut tilataan listalta ilman seisovan pöydän ruuhkatunnelmaa.
Hans Välimäen amerikkalais-ranskalaisen bistron brunssilla voi herkutella niin amerikkalaisilla pannukakuilla, toasteilla ja burgereilla, tartarpihvillä kuin kananmunillakin neljällä tapaa - muun muassa. Jälkkärit ja pirtelöt yllättävillä mauilla kruunaavat kokonaisuuden. Tai valitse suosiolla The day after repair kit, jolla päivä lähtee saletisti uuteen nousuun.
Tutustu brunssilistaan (pdf): http://bit.ly/1bmnzKM
Pöytävaraus ehdottoman suositeltava! Varaukset: puh. 020 734 5110 / city@midhill.fi tai www.midhill.fi

Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on: