Kari Antila: The North Wind

Hinta: 8.50 EUR / 11.50 EUR
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Kari Antila: The North Wind

Kitaristi Kari Antilan uuden levyn mukaan nimetty konsertti sisältää kappaleita levyltä ja sen ympäriltä. Kappaleet ovat Antilan omaa käsialaa ja edustavat melodista mainstreamjazzia.

Kari Antila on jazzkitaristi, joka on viimeisen kymmenen vuoden aikana ehtinyt asua niin Belgian Gentissä ja New Yorkissa kuin Suomen Turussakin. Antila on esiintynyt useissa Euroopan maissa ja USA:ssa soittaen monien tunnettujen muusikoiden kanssa.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Malmitalon konsertissa kuullaan saksofonissa taannoin jazz-Yrjö-palkinnon saanutta Manuel Dunkelia, joka on ehtinyt tehdä laajan uran niin solistina kuin mm. UMO:n riveissä.

Pianoa soittaa Alexi Tuomarila, joka on tällä hetkellä kuumimpia nimiä Suomen kansainvälisesti työskentelevästä soittajakaartista. Tuomarila tunnetaan soolouransa ohella varsinkin hänen yhteistyöstään trumpetisti Thomas Stankon yhtyeen riveissä.

Suomen kiertueen rytmisektion muodostavat Eduardo Belo, Basso (BRA) ja Hironori Momoi, rummut (JAP). Eduardo ja Hironori ovat kummatkin nuoria New Yorkissa useita vuosia asuneita jazzmuusikoita. Nuoresta iästä huolimatta he ovat ehtineet levyttää ja esiintyä jo useiden maailman jazzhuippujen kanssa.

Kari Antila - kitara
Manuel Dunkel - saksofoni
Alexi Tuomarila - piano
Eduardo Belo (BRA) - basso
Hironori Momoi (JAP) - rummut

Kesto n. 2 h, sisältää väliajan

Yhteistyössä Kari Antila, Seventh String Music
http://www.kariantila.com

Tapahtumapaikka / Venue

Ala-Malmin tori 1
Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Ala-Malmin tori 1
Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)