Helmet (Usa), la 27.9.
Anniskelualue (K-18)
Ovella peritään 2,8 euron eteispalvelumaksu käteisellä
Vaihtoehtometallin uranuurtaja Helmet saapuu Suomeen syyskuussa soittaen kokonaisuudessaan vuoden 1994 menestysalbuminsa "Betty". Kahteen osaan jaetussa keikkasetissään Helmet esittää myös muuta tuotantoa yhtyeen mittavasta katalogista. Yhdysvaltalaisyhtye maalailee raskaan matalaa äänimaisemaa Helsingin Nosturilla lauantaina 27. syyskuuta. Keikan liput ovat myynnissä Tiketissä.
Helmet perustettiin vuonna 1989 New Yorkissa yhtyeen nykyisen kokoonpanon ainoan alkuperäisjäsenen Page Hamiltonin toimesta. Yhtenä tärkeimmistä 90-luvun posthardcore/vaihtoehtometallin suunnannäyttäjistä tunnettu Helmet on nimetty myös "ajattelevan ihmisen metallibändiksi". Vuonna 1994 ilmestynyt "Betty"-albumi seurasi Helmetin ensimmäistä yleisömenestystä "Meantime". Singlelohkaisu "Milquetoast" oli aikansa videohitti musiikkikanavilla. 20-vuotisjuhlaansa viettävä "Betty" keräsi kehuja kriitikoilta genrerajoja uhmaavalla äänimaailmallaan. Yhtyeen mm. metallia, punkia sekä jazzia yllättävästi yhdistelevä omintakeinen soundi on inspiroinut monia bändejä ja toiminut ponnahduslautana nu-metallin synnylle. Edellisen kerran Helmet keikkaili Suomessa vuonna 2009.
"Helmet made rhythmically complex steely-riffed alternative-metal that punished your body from weird angles..." - Rolling Stone Magazine
"Helmet have carved - or, rather, bludgeoned - a niche as primary exponents of pummeling, monolithic, heavy guitar-rock. The sheer size and power of their sound dwarfs all but the most extreme of hardcore bands, but there's a precision to Helmet's sound that sets them apart." - Time Off Magazine (1994 Betty album review)
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






































































