Holiday Styles w/ Rony Rex
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
HOLIDAY STYLES - Kesän kovin tiistai vetää!
Rony Rex, Moda Djs, Inglorious Bassterds & Tony Puerto
1. päivä heinäkuuta on taatusti kesän kovin tiistai vetää! Nimittäin heti heinäkuun kärkeen roudataan Ugglaan sellaiset bileet, ettei todellakaan kannata jäädä kotiin inisemään. Mestoilla on vahva tuulahdus välimerta kesäisen musiikin ja fiiliksen muodossa ja yötöntä yötä tietysti juhlitaan kiihtyvään tahtiin vähintääkin niin kuin huomista ei olisi!
Meiningistä illan aikana vastaa huikeassa nosteessa oleva Rony Rex, joka ei juurikaan esittelyitä kaipaa. Lauteilla nähdään myös elektronisen musiikin nuoret lupaukset Moda DJ's sekä tietysti koko heinäkuun Suomea kiertävän Holiday Styles kesäklubin residentti dj:t Inglorious Bassterds, sekä Tony Puerto. Alkuillan herkullisissa biisivalinnoissa voi pyöriä mm. discoa, housea, funkkia ja kaikkea muuta oikeaan tunnelmaan nostattavaa musaa ja illan kääntyessä yöksi meininki kiihtyy entisestään! Tällä lineupilla kajareihin pumpataan parhaimmat tanssiraidat sellaisella jytkeellä, että oksat pois!
Holiday Stylesin kesäkiertueen karavaani kurvaa pihaan ja auto täynnä palmuja, telkkareita, kukka-leitä, sekä rantaleluja, jolla varmistetaan oikea fiilis! Kannattaa tulla hyvissä ajoin fiilistelemään kesää sekä varaamaan paikkaa itselleen sekä sille kylmälle & huurteiselle. Kesä on täällä, joten bikinit ja hawaii-paidat päälle, kaverit messiin ja juhlimaan!
TI 1.7 Holiday Styles:
Rony Rex
Moda DJs
Inglorious Bassterds
Tony Puerto *official*
KUTSUKILPAILU:
****************************************
Haluatko juhlia kuin David Guetta konsanaan Ibizan saarella? Nyt se on mahdollista, ainakin jos omistat tarpeeksi vilkkaan mielikuvituksen! Laitetaan jokatapauksessa perinteiseen tapaan kilpailu pystyyn. Kutsu tähän tapahtumaan vähintään 30 ystävääsi, ja kirjoita tähän seinälle "HOLIDAY + montako kutsuit". Kaikkien tämän tehneiden kesken arvotaan VIP-PAKETTI, joka sisältää oman pöydän varattuna illaksi, sopivasti tarjoilua, sekä ilmaiset sisäänpääsyt sinulle + NELJÄLLE KAVERILLE!
www.holidaystyles.fi

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.