Lasten Lasipäivä -tapahtuma
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Nuutajärvellä järjestettiin 29.6.2014 Lasten päivä Lasikylässä -tapahtuma. Yli 170 lasta kävi piirtämässä, maalaamassa ja muovailemassa savesta mielikuvitusolentoja malleiksi lasinpuhaltajille. Nyt lasipäivää vietetään Designmuseossa! Tapahtumapäivänä suunnitellaan olentoja näyttelyssä esiteltyjen otusten kavereiksi piirtämällä ja muovaamalla. Lasten lasipäivän työskentelyä ohjaavat keraamikko Taija Laurel ja Laura Haavikko ja lasinpuhaltajat Alma Jantunen ja Jenni Sorsa. Toimintapäivän sisältönä lisäksi näyttelyopastuksia ja vastauksia kysymyksiin lasista.
Lasten oma suunnittelukilpailu: päivän aikana voi osallistua lasten omaan suunnittelukilpailuun, jonka tuloksena valitaan kaksi työtä toteutettavaksi. Näyttelyyn jätetyistä suunnitelmista valikoituu kaksi puhallettavaksi lasista. Lasiotukset muuttavat asumaan museoon ja niistä tulee osa näyttelyä.
Lasten lasipäivän aikataulu
11-13 toimintaa: piirustusta, muovailua, näyttelyn esittelyä
13.30-14 tauko ja itsenäistä tutustumista näyttelyyn
14-15.30 toimintaa: piirustusta, muovailua, näyttelyn esittelyä
15.30- 16 tauko ja itsenäistä tutustumista näyttelyyn
16-18 toimintaa: piirustusta, muovailua, näyttelyn esittelyä

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.