Quantcast
Celine Dion - Courage World Tour (peruttu) | Helsinki Areena, ent. Hartwall Arena

Celine Dion - Courage World Tour (peruttu)

Hinta: alk. 129 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Celine Dionin kiertue siirtyi vuoteen 2021 ja vuoteen 2023. Lopulta artisti joutui kertomaan faneilleen tunteikkaalla viestillä, että joutuu perumaan konsertit kokonaan.

Celine Dionin Courage-maailmankiertue ehti alkaa vuonna 2019, mutta se keskeytyi koronapandemian vuoksi. Tämän jälkeen sen jatko siirtyi vuoteen 2021. Alun perin kiertueen piti toteutua yhden vuoden aikana, mutta koronaviruksen leviäminen muutti suunnitelmat, ja Euroopan-kiertueen vuodelle 2020 suunniteltu osuus siirtyi keväälle 2021 ja sitten vuodelle 2023. Sittemmin vuonna 2023 artisti ilmoitti joutuvansa perumaan kaikki konsertit vuosina 2023-2024 kokonaan erittäin harvinaisen neurologisen sairauden, jäykkyysoireyhtymän vuoksi (stiff-person syndrome). Kyseiseen sairauteen liittyy lihasten jäykkyyttä, ulkoisten ja tunnetason ärsytysten aiheuttamia voimakkaita ja mahdollisesti kivuliaita lihassupistuksia. 

Laulajan faneilleen lähettämä tunteikas Instagram-viesti

 
 
 
 
 
View this post on Instagram
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by Céline Dion (@celinedion)



Helsinkiin Hartwall Arenaan, sittemmin nimeltään Helsinki-halliin suunnitellut kaksi loppuunmyytyä konserttia, 24. elokuuta ja 25. elokuuta 2020, siirtyvät pidettäviksi 15. ja 16. kesäkuuta 2021. Tämän jälkeen keikat siirtyivät lokakuulle 2023.

Celine Dion ja hänen konserttitoimistonsa, Concerts West/AEG Presents, ilmoittavat asettavansa yleisönsä turvallisuuden ja terveyden etusijalle, ja siksi Courage-maailmankiertueen Euroopan-osuus siirtyi alkamaan Pariisista 19. maaliskuuta 2021 kattaen 32 kaupunkia ympäri mantereen 21. heinäkuuta saakka.

– Odotin pääseväni lavoille tämän vuoden aikana, mutta mikään ei ole tärkeämpää kuin kaikkien terveys ja turvallisuus, Celine Dion toteaa. – Koko maailma on käynyt läpi vaikeaa aikaa tämän pandemian aikana. Sydämeni on kaikkien niiden ihmisten puolella, jotka ovat kärsineet. Tiedän, että pystymme lopulta selviämään tästä yhdessä. Ikävöin esiintymistä ja maltan tuskin odottaa päästä laulamaan taas teille kaikille. Pysykää terveinä ja nähdään pian, Celine Dion kertoi vuonna 2020.

-------------------------------------------

Celine Dion on vieraillut Suomessa viimeksi vuonna 2008. Celine oli tuolloin kaikkien aikojen kallein Suomeen siihen saakka tuotu artisti. Dion on tunnettu Titanicin My Heart Will Go On - tunnuskappaleesta, sekä upean äänensä lisäksi intohimosta kenkien keräilyyn. Hänen uskotaan omistamaan jopa 10000 kenkäparia. Dion kertoo Carpool karaoke -ohjelmassa, että omaa kenkävaraston, joka on täysin automatisoitu. Kengät on järjestetty värien mukaan ja hän voi valita haluamansa kenkäparin nappia painamalla, jolloin ne ilmestyvät automaation toimesta häneen eteensä.

Dion on esiintynyt 16 vuoden ajan show'ssaan Las Vegasin Caesars Palacen Colosseumissa, missä hän esiintyi jopa 1 100 konsertissa. 

https://www.celinedion.com/

Katso Celine Dionin hauska esiintyminen Carpool Karaokessa

Kaikki Celine Dionin World Tour keikat

 


Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Areenankuja 1
00240 HELSINKI


BANNER1_ALT




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin töiden takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Suksiasioiden asiantuntijaliike löytyy Haagan sydämestä
Lue lisää




Ryoji Ikeda tarjoaa datailotulitusta kaikille aisteille
Lue lisää




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin talvisissa illoissa
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen kevätkaudella
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.