Bg & Aquarium (Ru)
[??????? ???????!]
Helsinki, The Circus: 7. toukokuuta 2015
Ensimmäistä kertaa Suomessa!
Varmasti jokainen venäjää taitava tuntee legendaarisen underground-rockyhtye Aquariumin ja sen johtajan Boris Grebenštšikovin (B.G.). Aquarium loi itselleen 1970- ja 80-luvuilla täysin ainutlaatuisen musiikillisen ja sosiaalisen estetiikan. Monenkirjavista musiikillisista ja kulttuurisista vaikutteista huolimatta yhtye on aina kuulostanut omalta itseltään - esittipä se sitten kauniita rakkauslauluja, tanssittavaa reggaeta tai mahtipontista rock ´n´ rollia.
Grebenštšikov tunnetaan myös Venäjän ulkopuolella. Hän on julkaissut levyjä eri puolilla Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa ja tehnyt yhteistyötä monen länsimaisen huippumuusikon kanssa. Grebenštšikov on myös kiertänyt paljon Venäjän ulkopuolella ja julkaissut englanninkielisen levyn, "Radio Silence", jolla vierailevat Eurythmicsin Dave Stewart ja Annie Lennox, The Pretendersin Chrissie Hynde Chrissie Hynd, sekä perkussionistit Ray Cooper ja Olle Romo.
Aquariumin musiikkiin on vahvasti vaikuttanut länsimainen rock, etenkin The Beatles, Bob Dylan, David Bowie ja T.Rex, sekä useat progressiiviset rockyhtyeet, kuten Jethro Tull, King Crimson ja Roxy Music. Lisäksi vaikutteita on saatu useilta new wave- ja reggae-artisteilta. Monipuolisten vaikutteiden ansiosta yhtyeen sävellykset ovat usein yllättäviä ja moniulotteisia. Kappaleiden sanoitukselliset teemat ovat monipuolisia ja saattavat sisältää viittauksia esimerkiksi kelttiläiseen ja intialaiseen kulttuuriin. Aquariumin historia ulottuu yli 40 vuoden taakse. Yhtye on julkaissut yli 30 studioalbumia. Kriitikot kehuvat yksimielisesti yhtyeen tuoreinta ”Sol’”-albumia (Suola) yhdeksi B.G.:n ja Aquariumin vahvimmista levyistä.
B.G. & Aquarium esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa vuonna 2015! Ainutkertainen konsertti järjestetään Helsingin The Circuksessa 7. toukokuuta. Skandinavian kiertueellaan Grebenštšikov esittelee uuden ”Abordage”-shownsa sekä vanhoja hittejään, jotka ovat tänä päivänä kiinteä osa venäläistä kansallista kulttuuriperintöä.
Liioittelematta - jos sinun pitää elämäsi aikana kuulla vain yhtä venäläistä bändiä, sen on paras olla Aquarium!
Yhteistyössä Adelfa Agency Oy
The Circus, Helsinki
Salomonkatu 1-3
7. toukokuuta
Ovet: 20.00
LIPUT: lippupalvelu.fi
Osta liput täältä: http://www.lippupalvelu.fi/event/152833?brand=fi_circus
- Early Bird 39€ + service fee (seisomapaikka)
- Ennakkolippu 45€ + service fee (seisomapaikka)
- VIP 68€ + service fee (istumapaikka lavan edessä, fast track -sisäänpääsy)
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































