Pesäpalloa: Sotkamon Jymy - Hyvinkään Tahko
Hallitseva pesäpallon Suomen mestari Sotkamon Jymy tuo huippupesiksen Roadtrip-kiertueellaan Etelä-Suomeen pelaamalla ottelut Helsingissä ja Tampereella. Helsingissä pelataan torstaina 21.5. Meilahden liikuntapuistossa klo 18.
Vastustajaksi Helsingissä asettuu Jymyn viime syksyn välierävastustaja Hyvinkään Tahko.
– Tahko on vahvistunut Marko Pelkosella ja tämän lisäksi Riku Hokkanen pelannut ensimmäisissä peleissä varsin hyvin, joten heidän materiaalinsa on tänä vuonna entistäkin leveämpi, Jymyn pelinjohtaja Mikko Korhonen kertoo.
Helsingissä ottelun tauolla pelataan näytösottelu, jossa musiikin ja urheilun yhdistävä hauskanpitojoukkue Ganes pelaa Helsingin Puna-Mustien naisjoukkuetta vastaan näytösottelun. Pelissä on mukana rokkareita ja urheilijoita laidasta laitaan, sillä kentällä nähdään käyskentelemässä joukkueen perustajajäsen Remu Aaltonen, jonka Hurriganes-yhtyeen ”Get on”-kappale on toiminut Jymyn kentälletulo- ja juoksubiisinä jo vuosikaudet. Lisäksi Ganesin kapteenina nähdään mäkihyppylegenda Matti Nykänen. Tämän lisäksi mukana on mm. pesäpallolegenda Kari Kuusiniemi ja jalkapallon 6-kertainen Suomen mestari Tuomas Kansikas.
– Tapana on ollut kutsua joukkueeseen eri lajeista suosikkipelaajiani. Pelaajan ei tarvitse olla hyvä, tärkeintä on olla persoona. esimerkiksi remu on äijien äijä. Oon tuntenu sen 20 vuotta ja en ota vieläkään selvää siitä, joukkueen toinen perustajajäsen Ari Juntunen hymyilee.
– Urheilu on mykyään liian vakavaa. Piirrellään fläppitauluun ja puvut päällä pelin jälkeen annetaan kommentteja. Me pidetään hauskaa. Mä en oo näistä peleistä yleensä muuta saanut kuin ison puhelinlaskun, Juntunen nauraa.
Liput
Aikuiset: 20 €
Opiskelijat 10 €
Eläkeläiset 10 €
7-15 -vuotiaat 5 €
Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































