Purjehdus tykkisluuppi Dianalla Suomenlinnan lähivesille 1700-luvun tyyliin
Tapahtuman kellonaika ja matka 11.00 Halkolaituri – Suomenlinna, lähtöpaikka Pohjoisranta, Halkolaituri (kesto noin puoli tuntia) 12.30 Kierros Suomenlinnasta, lähtöpaikka Suomenlinna, Tykistölahti (kesto noin 2 tuntia) 15.30 Suomenlinna – Halkolaituri, lähtöpaikka Suomenlinna, Tykistölahti (kesto noin puoli tuntia)
Suomenlinnan ympäristössä voi seilata kesällä 2015 ainutlaatuisella historiallisella aluksella, 1700-luvun tyylisellä tykkisluupilla. Viaporin saaristolaivastoon kuuluneet tykkisluupit olivat matalakulkuisia, merikelpoisia ja vahvasti aseistettuja aluksia, joita voitiin purjehtia ja soutaa. Uusi tykkisluuppi perustuu laiva-arkkitehti Fredrik Henrik af Chapmanin laatimiin piirustuksiin ja Ruotsin laivaston piirustuskonttorin vanhoihin asiakirjalähteisiin. Alus rakennettiin Suomenlinnassa vuosien 2010-2014 aikana.
Tykkisluuppi Dianalla voi matkata Helsinki-päivänä kolmella eri reitillä. Lyhyemmillä reiteillä alusta ajetaan sähkömoottoreilla, sään salliessa kierroksella Suomenlinnasta klo 12.30 matkaa voidaan taittaa myös purjein. Dianan matkojen aikana tehdään aikahyppy 1790-luvulle. Historialliset hahmot vievät ryhmän seikkailulle Kustaa III:n sodan aikaan. Esityksessä amiraali Fredrik Henrik af Chapman ja kapteeni Carl Fredrik Arnkihl valmistelevat Viaporin saaristolaivaston lähtöä merille ja tarvitsevat apuvoimia miehistöön. Osallistujat saavat elävän kokemuksen siitä, millaista aluksella oli aikoinaan seilata.
Muut tiedot ja huomioitavaa: Pukeutumisessa on hyvä huomioida, että Diana on avovene, joten säänmukainen varustus on tärkeä. Merellä voi olla tuulen vuoksi viileää lämpimänäkin päivänä, joten mukaan on hyvä varata lämmin ja rento vapaa-ajan asu sekä matalat kengät.
Järjestäjä rajoittaa vastuutaan ohjelman järjestämisestä merilain mukaisesti.
Ilmaisliput:
Tälle kierrokselle mahtuu rajallinen määrä osallistujia. Jos haluat varmistaa mahtumisesi mukaan, nouda ilmaislippusi kaupungintalon Virka Infosta. (Pohjoisesplanadi 11-13). Lippujen jako käynnistyy pe 5.6.2015 klo 9.00. Mukaan pääsee myös ilman lippua, jos tilaa on.
osoite: Pohjoisranta, Halkolaituri, 00170 Helsinki sekä Suomenlinna, Tykistölahti, 00190 Helsinki
nettisivu: http://www.suomenlinnatours.com/tykkisluuppi/
Facebook: www.facebook.com/tykkisluuppi
Esteettömyys: Tapahtuma ei ole esteetön
Saavutettavuus julkisella liikenteellä: Pohjoisrannan (Kruununhaan) Halkolaituriin raitiovaunu 4 (pysäkki Ritarihuone), bussi 16 (pysäkki Liisanpuistikko).
Suomenlinnaan JT-Linen vesibussi tai HSL:n lautta Kauppatorilta (venematka ei kuulu tykkisluuppiristeilylipun hintaan).
Järjestäjä: Suomenlinnan Matkailuexpert Oy
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































