Battlelore + Kivimetsän Druidi + Lovijatar, la 24.9.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €
Kanta-asiakaskortti tarkastetaan ovella.
Battlelore tekee paluun kotimaan keikkalavoille syyskuussa - ainakin kahden keikan ajaksi.
Vuonna 1999 Lappeenrannassa perustettu eeppistä metallia soittava Battlelore julkaisi vuosien 1999-2011 aikana kuusi albumia itävaltalaisen Napalm Recordsin kautta ennen kuin siirtyi määrittelemättömän pituiselle tauolle vuoden 2011 lopulla. Nyt kuitenkin yhtye osoittaa elon merkkejä julkistamalla syyskuulle kaksi valikoitua kotimaan keikkaa aiemmin paljastetun lokakuisen Female Metal Voices Fest -esiintymisen rinnalle.
Battlelore palaa keikkalavoille syyskuussa ja esiintyy perjantaina 23.9. Turun GONGissa (GONG2) ja lauantaina 24.9.2016 Helsingin On the Rocksissa.
Luvassa on ainutlaatuinen tilaisuus, sillä yhtye ei suunnittele enempää keikkoja soitettavaksi lähitulevaisuudessa. Lienee siis sanomattakin selvää, että näitä keikkoja ei kannata jättää väliin. Mukana kummallakin kotimaan keikalla nähdään Kivimetsän Druidi sekä Lovijatar.
la 24.9.2016 On the Rocks, Helsinki
20:00 ovet auki
showtimet ilmoitetaan myöhemin
Enn. alk. 15,50€, ovelta 16€
OTR-kantiskortilla enn. alk. 13,50€, ovelta 14€
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































