Amorphis: Under the Red Cloud – An Evening with Friends @ Huvila-teltta
Nyt kajahtaa! Kotimaisen raskaan musiikin legendoihin kuuluva Amorphis valtaa elokuussa Huvila-teltan yhdessä ystävien kanssa. Ainutlaatuinen tuplakeikka kattaa yhtyeen koko skaalan progressiivisesta metallista virtuoosimaiseen soittoon ja kalevalaisesta mytologiasta ammentavaan lyriikkaan. Bändin rinnalla lavalle nousee hollantilainen rock-laulaja Anneke van Giersbergen, joka muistetaan erityisesti suositusta The Gathering -yhtyeestä.
Illan ensimmäinen osuus improvisoidaan intiimeissä tunnelmissa etnosta progeen metallimaustein. Lavalle nousevat jouhikostaan maagisia sävyjä taikova Pekko Käppi sekä Piirpauke-yhtyeestään tunnettu multi-instrumentalisti Sakari Kukko.
Pekka Kainulaisen runoperformanssi johdattelee yleisön illan päätteeksi kuultavan toisen setin pariin. Vuonna 2015 ilmestynytUnder the Red Cloud -albumi tykitetään Tokoinrannassa alusta loppuun, ensi kertaa Suomessa.
Konsertti alkaa klo 19.00. Ovet avataan klo 18.00.
Keikan jälkeen ravintolan puolella levyjä soittaa DJ Toni Taleva
Konsertti on Helsingin juhlaviikkojen ohjelmaa.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































