BANNER1_ALT

Eduskuntavaalit

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on mennyt, katso tulevia tapahtumia täältä.
Lisätietoa tapahtumasta:

Suomen Perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontuva eduskunta. Eduskuntaan kuuluu 200 kansanedustajaa.

Kansanedustajat valitaan joka neljäs vuosi toimitettavilla välittömillä, suhteellisilla ja salaisilla vaaleilla. Vaalipäivä on vaalivuoden huhtikuun kolmas sunnuntai. Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset.

Eduskuntavaalien virallinen vaalipäivä on sunnuntaina 14.4.2019.

Ennakkoäänestys kotimaassa 3.-9.4.2019 ja ulkomailla 3.-6.4.2019.

Miten kansanedustuslaitos toimii, vai toimiiko se?

Suomen äänestysprosentti on laskenut kuin lehmän häntä. Puolueisiin kuului vuonna 2015 vain 6% kansalaisista. Silti puolueet tekevät päätökset kaikkien kansalaisten puolesta. Äänestyskiinnostuksen lasku vaivaa erityisesti nuoria, joille on vaikea samaistua poliittisten päättäjien arvomaailmoihin. 

Kansanedustajat ovat eduskunnassa puolueiden listoilla, joissa vallitsee ns. ryhmäkuri asioista äänestettäessä. Yksittäiselle edustajalle annettu ääni ja valta valuu puolueelle, jonka agendaa se vahvistaa. Yksittäisen edustajan äänestämistä tärkeämpää voikin olla se, minkä puolueen agendaa haluaa äänellään tukea. Yksittäiset edustajat saavat yleensä äänestää oman näkemyksensä mukaan vain ns. "omatuntokysymyksissä" eli käytännössä puolueille vähämerkityksisissä asioissa. 

Onko pienten puolueiden äänestämien tärkeää?

Monesti ajatellaan, että parempi äänestää puoluetta, joka voittaa vaalit. Kuitenkin pienten puolueiden pienikin suosion nousu kannatuksessa edesauttaa tärkeiden asioiden, kuten ilmastokysymysten, tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nousemista myös isojen puolueiden agendalle. Siksi jokaisella äänellä voi olla jopa isompi merkitys pienelle puolueelle ja siten muuten paitsioon jääville asioille.

Helsingin eduskuntavaaliehdokkaat

Liike Nyt ehdokkaat
Vihreiden ehdokkaat
Kokoomuksen ehdokkaat
Vasemmistoliiton ehdokkaat
SDP:n ehdokkaat
Keskutapuolueen ehdokkaat
Sininen tulevaisuus ehdokkaat
RKP:n ehdokkaat

Piraattien ehdokkaat
Kristillisten ehdokkaat
Perussuomalaisten ehdokkaat 
Kommunistisen puolueen ehdokkaat 
Eläinoikeuspuolueen ehdokkaat 
Kansalaispuolue ehdokkaat 
Feministinen puolue ehdokkaat 
Itsenäisyyspuolue ehdokkaat 
Suomen kansa ensin -puolueen ehdokkaat 
Seitsemän tähden liike ehdokkaat  
Suomen kommunistinen työväenpuolue ehdokkaat 
Liberaalipuolueen ehdokkaat 

BANNER2_ALT

Helsinki

Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Voit tällä laskutoimituksella helposti varmistaa meille (mikset myös itsellesi), ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nosta tapahtumaasi sivuilla vapaa-aikaa suunnittelevalle yleisölle. Voit laittaa kysymyksiä sivuista tai tarjouspyynnön meille osoitteeseen: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Voit tällä laskutoimituksella helposti varmistaa meille (mikset myös itsellesi), ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nosta tapahtumaasi sivuilla vapaa-aikaa suunnittelevalle yleisölle. Voit laittaa kysymyksiä sivuista tai tarjouspyynnön meille osoitteeseen: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Stadissa.fi