Heikki Kuula: Vaali-Festivaali K-18
HEIKKI KUULA JÄRJESTÄÄ VAALI-FESTIVAALIN 13. HUHTIKUUTA
Samassa illassa juhlistetaan Punainen planeetta -levyä
Kuten aiemmin on tiedotettu, menestyksekkään uran tehnyt artisti Heikki Kuula ja hänen kitaristinsa, Anal Thunder -bändistäkin tunnettu Janne Ruokonen asettuivat ehdolle kevään eduskuntavaaleihin. Vaalipäivän aattona, lauantaina 13. huhtikuuta 2019 heidät nähdään Helsingin Valkoisessa Salissa järjestettävässä Vaali-Festivaali -tapahtumassa.
Kyseinen ilta on Heikki Kuulan keväällä toteutettavan keikkakiertueen kohokohta. Samalla nimittäin juhlistetaan hänen "Punainen planeetta" -levyään, joka ilmestyi vuonna 2008. Vaali-Festivaali on näin ollen jatkumoa keväällä 2018 käynnistyneelle juhlakonserttien sarjalle - tuolloin "PLLP"-albumin kymmenvuotisbileet houkutteli The Circuksen pullolleen väkeä.
Vaali-Festivaalin esiintyjäkattauksessa tullaan näkemään ehdokaskaksikon lisäksi myös iso liuta ystäviä ja muita artisteja, joista tiedotetaan lisää tulevien kuukausien aikana.
Vuosituhannen vaihteesta lähtien musiikkia tehnyt Heikki Kuula sinetöi paikkansa kotimaisen rap-musiikin terävimmässä kärjessä ”PLLP” ja ”Blacksuami” -klassikkoalbumeillaan. Näitä seurasi ”Heijastuksia täydelliseltä rundilta” -pitkäsoitto sekä useita kulta- ja platinarajan rikkoneita soolosinglejä. Universal Musicin alaiselle Johanna Kustannus -lafkalle levyttävä Kuula tunnetaan räppärinä, tuottajana ja myös taitavana graafikkona. Lisäksi hän kuuluu Pyhimyksen sekä Volin kanssa huippusuosittuun Teflon Brothers -yhtyeeseen, jota ei tunnu pysäyttävän mitkään raja-aidat.
HEIKKI KUULA: VAALI-FESTIVAALI
13.04.2019 VALKOINEN SALI, HELSINKI
LIPUT 18,50€ (ENNAKKOON) / 20,00€ (OVELTA)
SUPPORTS & GUESTS: TBA
HEIKKI KUULA: VAALI-FESTIVAALI 13.04.2019
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Onko tässä Helsingin upein ravintola? Sporttibistrossa yleisöryntäys |
![]() |
Michelin-kokki avasi viihtyisän kesäkeitaan Helsinkiin |
![]() |
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautuu yleisölle |
![]() |
Sunnuntaikirppikset täyttävät Cafe Regatan pihan |
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |






























































