Sandra Camilo
Sandra Camilo syntyi Lissabonissa ja osallistui pienestä pitäen Fado traditioon, joka vaikutti vahvana hänen kasvuympäristössään. Fado soi kaikkialla ja sitä harrastettiin aktiivisesti. Jo varhain Sandrasta kehittyi valovoimainen fadon tulkitsija, fadista. 18 -vuotiaana hän esiintyi televisiossa ja vuotta myöhemmin menestyi hienosti Casa das Artistas -kilpailussa. Sandra on konsertoinut tärkeissä Portugalin konserttisaleissa ja festivaaleilla ja vieraillut myös ulkomailla.
Sandra Camilo on monipuolinen laulaja, jonka ohjelmistoon kuuluu perinteisen fadoon lisäksi myös mm Portugalin kansanmusiikki. Fadistana hänen taiteellinen esikuvansa on Amalia Rodrigues. Sandra on taitava vokalisti, jonka esityksille on leimallista perinteen kunnioitus ja vahva persoonallinen tulkinta. Sandran mukana teemme matkan Fadon ja Portugalin kansanperinteen syvimpään olemukseen. Tyyli, taito, aitous ja tinkimätön eläytyminen tekevät jokaisesta Sandra Camilon esityksestä ainutlaatuisen kokemuksen.
Rui Rocha on kuuluisa Lissabonilainen Fado -laulaja, kitaristi ja musiikinopettaja. Hän on myös tunnettu Fado -kulttuurin kehittäjä ja kuuluisa säveltäjä. Rui Rocha konsertoi aktiivisesti yhdessä vaimonsa Sandra Camilon kanssa.
Tiago Manuel Brás Lopes on hänkin kotoisin Lissabonista. Tiago on multi-instrumentalisti, jonka pääsoitin on nimenomaan Portugalin kitara. Ahkeran esiintymisen ohella hän toimii myös Fado -musiikin opettajana.
ESIINTYJÄT:
Sandra Camilo - Fadista
Rui Rocha - laulu ja kitara
Tiago Manuel Brás Lopes - Portugalin kitara
VIP lipun hintaan sisältyy kolmiosainen Fado Show ja kolmen ruokalajin gourmet päivällinen. Pyydämme ystävällisesti tiedon allergioista ja erityisruokavalioista 19.4.2019 mennessä sähköpostilla: mercado at petiscaria.fi
Peruslipun hintaan sisältyy kolmiosainen Fado Show.
https://www.lippu.fi/sandra-camilo-helsinki-lippuja.html?affiliate=ADV&doc=artistPages/tickets&fun=artist&action=tickets&key=2436613$11788434
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Tuore PMMP-dokumentti ilmaisessa ulkoilmanäytöksessä |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Vallisaaren luontoidyllissä maistellaan viinejä ja tutustutaan |
![]() |
Nordiksen komea keikkakattaus jatkuu kesän loppuun asti |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Alppipuistossa nautitaan kesästä ja ilmaistapahtumista |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |