Enter Helsinki: Meeri Koutaniemi, Sami Yaffa
Tervetuloa Helsinkiin! Juhlaviikkojen aikana kaupungin vilkkaimmat sisääntuloväylät muuntuvat yhteisiksi taidekokemuksiksi.
ENTER HELSINKI tuo muun muassa Rautatieasemalle ja Länsiterminaaliin uudet ääntä ja valoa hyödyntävät ambient-taideteokset. Samalla ihmisvirtojen läpikulkureitit muuttuvat elämyksellisiksi tiloiksi, jotka kutsuvat pysähtymään arjen keskellä.
Monivuotisen ohjelmakokonaisuuden ensimmäisinä tekijöinä nähdään kolme eri taidelajeja yhdistävää taiteilijaparia. Ääntä ja kuvaa monin tavoin hyödyntävät teokset haastavat pohtimaan saapumisen, lähtemisen, odottamisen ja vapaan liikkumisen teemoja uusin keinoin.
Helsinki-Vantaan lentoasema
Meeri Koutaniemi on kuusamolaissyntyinen valokuvaaja, toimittaja ja dokumentaristi. Koutaniemi on keskittynyt työssään etenkin ihmisoikeuksiin sekä kysymyksiin identiteetistä. Hän on toiminut valokuvaajana ja journalistina yli 50 maassa ja kuvannut dokumenttielokuvia useassa maassa. Koutaniemi valittiin Vuoden lehtikuvaajaksi 2012 ja 2013.
Sami Yaffa on tullut tunnetuksi Pelle Miljoona Oy:n, 1980-luvun Hanoi Rocksin, Jetboyn, Demolition 23:n ja 2000-luvulla myös New York Dollsin jäsenenä. Yaffan maailmanmusiikkiin keskittyvä SoundTracker-sarja palkittiin Kultaisilla Venloilla. Koutaniemi ja Yaffa toteuttavat Enter Helsinki -teoksen lentoaseman juna-asemalle johtavaan käytävään.
https://helsinkifestival.fi/ohjelma/enter-helsinki/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































