Alt Ektro Festival
ENSIMMÄISTÄ KERTAA JÄRJESTETTÄVÄ ALT EKTRO FESTIVAALI SAA JATKOA! TAMPEREELLA LAUANTAINA 3. ELOKUUTA JÄRJESTETTÄVÄ TAPAHTUMA SAAPUU SEURAAVANA PÄIVÄNÄ HELSINGIN ON THE ROCKSIIN MUKANAAN SENSAATIOMAINEN PHARAOH RÄTTÖ & OVERLORD LEHTISALO!
ALT Agency ja Ektro Records järjestävät yhteistyössä pienfestivaalin, joka esittelee kokeellisemman musiikin värikirjoa. Aiemmin Tampereen Klubille julkaistu Alt Ektro Festivaali saa jatkoa ja saapuukin täten Helsingin On The Rocksiin tuoden tapahtuman line uppiin pienen twistin! Festivaalin pääesiintyjänä nähdään On The Rocksin keikalla ainutlaatuisen spessukeikan soittava Pharaoh Rättö & Overlord Lehtisalo! Eikä siinä vielä kaikki. Post-punk-faneja hemmottellaan toden teolla, kun Yhdysvalloista ensimmäistä kertaan Suomeen saapuva, vuonna 1979 perustettu Toiling Midgets saadaan toiselle Suomen keikalleen On The Rocksiin! Kuten Tampereellakin, myös Helsingissä nähdään elokuvaohjaaja Mika Taanilan ja Ektro-pomo Jussi Lehtisalon Pakasteet, vieraanaan epäselvän räpin kuningatar Draama-Helmi. Loppu ohjelma jätetään toistaiseksi mielikuvituksen varaan. Illan viimeinen esiintyjä julkaistaan 10. kesäkuuta!
PHARAOH RÄTTÖ & OVERLORD LEHTISALO:
Nyt tarjoillaan harvinaista herkkua hopeatarjottimella, kun Porin kovimmat Pharaoh Overlord sekä Rättö & Lehtisalo lyövät hynttyyt yhteen ja soittavat mammuttimaisen kollaboraatiokeikan esittäen molempien yhtyeiden tuotantoa ensimmäistä kertaa maan kamaralla.
Rättö Ja Lehtisalo on porilaisten Mika Rätön ja Jussi Lehtisalon muodosta kokeellinen krautrock-yhtye.Muun muassa Circlestä ja Kuusumun Profeetasta tuttujen vaikuttajien projektiluontoiseksi kuvattu surrealistinen ja hyvällä tavalla nyrjähtänyt yhtye on pökerryttävän moniaistillinen kokemus, jossa Rätön uskomattoman epämääräiset lyriikat poikkelehtivat piippailevien kasarisoundien, groovaavien bassojen ja minimalististen musiikillisten kudosten keskushermostossa.
Pharaoh Overlord on vuodesta 2000 asti toiminut porilainen psykedeelistä stoner rockia soittava yhtye, jossa vaikuttavat mm. Circlestä tunnetut Jussi Lehtisalo, Janne Westerlund sekä Tomi Leppänen. Yhtye on julkaissut yhdeksän studioalbumia, joista viimeisin on vuodelta 2018.
TOILING MIDGETS:
Toiling Midgets on The Sleepersin sekä Negative Trendin edesmenneen rumpalin Tim Mooneyn ja Negative Trend kitaristin Craig Grayn San Franciscossa 1970-luvun lopulla perustama post-punk-yhtye. Flipperin, Black Flagin, Butthole Surfersin, Chromen ja The Dream Syndicaten kanssa 1980-luvulla keikkaillut kulttibändi on tunnettu yhtenä postrockin, postpunkin ja noise rockin pioneeriyhtyeenä. Nyt Alt Ektro Festivaali tuo legendaarisen Toiling Midgetsin ensimmäistä kertaa Suomeen teidän nähtäväksi.
PAKASTEET FT. DRAAMA-HELMI:
Pakasteet on Jussi Lehtisalon (Circle) ja Mika Taanilan (Swissair) tummasävyinen elektroduo. Tuoreessa erikoisprojektissaan he kohtaavat "epäselvän räpin" mestarin Helmi Kajasteen (Draama-Helmi).
+ TBA
LIPUT:
Liput tulevat myyntiin 31.5. Tiketin verkkokauppaan. Lipun hinta 20€ ennakkoon ja 22€ ovelta.
LISÄTIEDOT:
https://www.facebook.com/moremidgets/
https://www.facebook.com/Pharaoh-Overlord-297881594895/
http://altagency.fi/
https://ektrorecords.com/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































