Arrangement for Stones – Musiikkia kiville
Kokeellinen klubi-ilta, joka rakentuu hitaasti. Konkreettisesti
kivi kiveltä. Yleisö voi nauttia sekä tarjoilusta että
tasaisesti kiihtyvästä musiikista. Iltaan on vapaa pääsy kuten kaupunginmuseoon aina. Illan anniskelusta vastaa Valkoisen Salin baari.
Löydät kasan kiviä kadulta.
Poimit kivistä yhden. Sen, mistä pidät eniten.
Kivi on nyt oppaasi.
Ihmisellä ei tiettävästi ole kykyä havainnoida aikaa.
Viikonloppu saattaa kulua hujauksessa ja viisitoista minuuttia
odottelua voi tuntua tunneilta. Kiven ikä saattaa olla miljoonia
vuosia – ihminen elää noin 79 vuotta.
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna vietämme hetken yhdessä.
Valitse itsellesi kivi, joka lepää Helsingin kaupunginmuseon
edustalla. Ajattele, kuinka valtavan pitkän ajan se on ollut
olemassa vain päätyäkseen käsiisi. Tuo kivi mukanasi Falkmanin
pihalle ja aseta se siihen, mihin uskot sen haluavan tulevan
asetetuksi. Päivän laskeutuessa valon luonne muuttuu ja rytmi
tihenee.
Musiikki:
Dance Vase (Markus Koistinen)
Noise Trees (Jukka Koops)
Toto Belmont
Eino Korkala
Valot:
Duncan Matthews (Sun Effects)
Kivet:
Kiviteollisuusliitto
Louhinta Lampi
http://www.helsinginkaupunginmuseo.fi/tapahtumat/arrangement-for-stones-musiikkia-kiville/ ja http://www.helsinginkaupunginmuseo.fi/tapahtumat/arrangement-for-stones-musiikkia-kiville-2/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Onko tässä Helsingin upein ravintola? Sporttibistrossa yleisöryntäys |
![]() |
Michelin-kokki avasi viihtyisän kesäkeitaan Helsinkiin |
![]() |
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautuu yleisölle |
![]() |
Sunnuntaikirppikset täyttävät Cafe Regatan pihan |
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |































































