Aki Rissanen Trio
Aki Rissanen Trio on kiistatta tämän hetken mielenkiintoisimpia kotimaisia jazzyhtyeitä. Arvostetun brittiläisen Edition Recordsin julkaisemat kaksi ensimmäistä levyä (Amorandom, 2016 ja Another North, 2017) olivat vahva voimannäyttö yhtyeen kyvyistä, ja niiden myötä pianisti Aki Rissanen saavuttikin kansainvälisen läpimurron. Levyt saivat laajaa näkyvyyttä ja ylistäviä arvosteluita niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, ja mm. Helsingin Sanomien arvostelun mukaan ”tästä ei suomalainen jazzyhtye paljoa parane".
Pääosin ulkomailla nykyään esiintyvä yhtye julkaisee kolmannen levynsä syyskuussa 2019 niinikään Edition Recordsin kautta. Levy dokumentoi pitkäaikaisen ja yhteenhitsautuneen trion tämänhetkisen musiikillisen tilan.
Inspiraation lähteinä ovat olleet erityisesti länsi-eurooppalainen klassinen musiikki ja elektroninen tanssimusiikki. ”Nämä genret ovat olleet osa ilmaisuani koko jazzpianistin urani ajan. Opiskelin pitkään klassista pianonsoittoa, mutta samanaikaisesti olen ollut kiinnostunut elektronisen musiikin tekemisestä. Kun ryhdyin keräämään materiaalia uudelle triolevylle, huomasin palaavani kappaleisiin, rytmeihin ja melodioihin, joita kuulin ja soitin ollessani nuori”, Rissanen kuvailee.
Yhtye aloittaa Suomen julkaisukiertueensa Sellosalista. Illan aikana kuullaan uuden levyn musiikkia pääosin Rissasen kynästä sekä yhtyeen versioita säveltäjäsuuruuksien Einojuhani Rautavaaran ja Carlo Gesualdon tuotannosta.
Aki Rissanen (piano), Antti Lötjönen (kontrabasso), Teppo Mäkynen (rummut)
Kesto 2 h, sis. väliajan
Liput 20 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), lippu.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































