Pariisin Kevät
”Unenomaisia tunnelmia katkeransuloiseen melankoliaan ja hurmoksellisen tanssittaviin melodioihin yhdistelevä Pariisin Kevät on elämää suurempi ilmiö.”
Vuonna 2008 julkaistu “Meteoriitti”-debyyttialbumi esitteli Arto Tuunelan sooloprojektin, joka kasvoi kokonaiseksi bändiksi vuonna 2010. Yhtyeen ensimmäinen keikka nähtiin Joensuun Ilosaarirockissa vuonna 2010 - jonka jälkeen Pariisin Kevät on noussut porras kerrallaan kohti terävintä huippua myös livebändinä.
Pariisin Kevät on palkittu useilla jalometalleilla: yhtyeen debyyttialbumi Meteoriitti sekä vuonna 2013 julkaistu Jossain on tie ulos ovat ylittäneet kultalevyrajan sekä menestysalbumit Astronautti (2010) sekä Kaikki on satua (2012) ovat myyneet platinaa. Pariisin Kevät on julkaissut yhteensä kuusi albumia, joista viimeisin Kuume ilmestyi keväällä 2017. Albumi nousi heti ensimmäisellä listaviikollaan suoraan Suomen virallisen albumilistan paalupaikalle. Ykkössija oli yhtyeen uran ensimmäinen. Seitsemänneltä albumilta julkaistiin single Tuuli keväällä 2019.
Pariisin Kevät on Arto Tuunela, Artturi Taira, Ilari Kivelä, Antti Pouta ja Reko Aho.
Kesto 1 h 30 min
Liput ennakkoon 25 € + toimitusmaksu (alk 1 €), lippu.fi
Ovelta alk. 29 €
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































