Semifinal Goes Country! Larry Peninsula, Rodeo Band
Helsingin Semifinaalissa esiintyy 23.8.2019 Larry Peninsula sekä Rodeo Band.
Nyt on erinomainen tilaisuus kuulla countrymusiikkia Helsingin ytimessä.
Larry Peninsula on uusi helsinkiläinen artisti, jonka musiikillinen taidokkuus on vienyt häntä eteenpäin kohti keikkalavoja. Larry on esiintynyt Suomen lisäksi Yhdysvalloissa, Ruotsissa sekä Venäjällä. Hänen debyyttialbuminsa "Country Music Only" julkaistiin helmikuussa 2018 ja se sai erityisen hyvän vastaanoton. Levyn kappaleet ovat saaneet radiosoittoa ulkomailla. Larry sävelsi myös vuoden 2019 Kullanhuuhdonnan MM-kilpailujen kisabiisin "Gold Panning Only". Larry nojaa musiikissaan kantrin tuulahduksiin, mutta kappaleissa voi kuulla myös tuttuja häivähdyksiä muista genreistä. Larry Peninsula bandin soittajat ovat tuttuja mm. Freud Marx Engels & Jungista sekä Esa Elorannan yhtyeistä. Bändissä soittavat Jarkko Kärkkäinen (rummut), Pentti Ruotsi (basso) ja Jussi Salminen (pedal steel).
Rodeo Band esittää suomenkielisiä käännöksiä tunnetuista Amerikkalaisista countrykappaleista. Yhtyeen soundi vie kuulijan aavan preerian kautta suomalaiseen mielenmaisemaan. Laulaja Topi Suurosen käännökset maalaavat kappaleihin uudenlaisen näkymän. Bändissä soittavat Jussi Salminen (pedal steel), Matti Roth (basso, taustalaulu), Petri Nikkonen (rummut) sekä Topi Suuronen (kitara, laulu).
Soittoajat:
21:00 Rodeo Band
22:00 Larry Peninsula
http://www.tavastiaklubi.fi/fi_FI/semifinal/event/2019-08-23-larry-peninsula-rodeo-band
https://www.facebook.com/events/2444961082459852/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































