Uriah Heep & Melrose / Helsinki
URIAH HEEP - SUOMALAISTEN HEVI-FANIEN KESTOSUOSIKKI VUODESTA 1970!
Uriah Heepin ainoan alkuperäisjäsenen, kitaristi Mick Boxin johtama yhtye on ollut suomalaisten rock- ja hevimusiikin ystävien kestosuosikki vuodesta 1970. Tuskinpa mikään muu kansainvälisesti menestynyt huippubändi on keikkaillut ja konsertoinut maassamme yhtä usein kuin juuri Uriah Heep. Vuonna 1969 perustetun yhtyeen ensimmäinen Suomen vierailu osuu syntyhistorian alkumetreille kesään 1970 ja viimeisin kesään 2018.
-Jos joku kysyisi minulta kuinka monta kertaa Uriah Heep on käynyt Suomessa, niin vastaisin, etten tiedä. En ole pitänyt lukua, mutta monen monta kertaa. Ja aina yhtä mielellään, sillä Suomella ja suomalaisilla faneilla on jo vuosikymmenet ollut ihan oma, erityinen paikkansa sydämessäni, Mick Box kertoo.
Liki viidenkymmenen vuoden aikana Uriah Heep on tietysti läpikäynyt lukuisia miehistömuutoksia, mutta suosioon se ei ole juurikaan vaikuttanut. Maailman ahkerimpien rock-yhtyeitten joukkoon kuuluva Uriah Heep levyttää ja kiertää maailmaa yhä edelleen lähes kahdensadan keikan vuositahdilla.
-Keikkojen määrä saattaa tämän ikäiselle bändille kuulostaa paljolta , mutta me nautimme keikkailusta. Me olemme siinä etuoikeutetussa asemassa, että me saamme tehdä työksemme sitä, mistä eniten pidämme eikä meillä totisesti ole aikomustakaan hellittää tahtia tai siirtyä eläkkeelle, sanoo kesäkuussa 72 vuotta täyttävä Mick Box.
Esikoisalbumin ”Very ’Eavy… Very ’Umble” (1970) ja viimeisimmän ”Living the Dream” (2018) väliin mahtuu peräti 26 studioalbumia live- ja kokoelmalevyistä puhumattakaan. Levyjen yhteenlaskettu myyntimäärä ylittää huikeat 45 miljoonaa kappaletta.
Suurimmat ja toivotuimmat hitit löytyvät yhtyeen uran alkuajoilta: ”Gypsy”, ”Easy Livin’”, ”Look at Yourself”, ”Bird of Prey”, ”July Morning”, ”Stealin’” ja tietysti ”Lady in Black”…
Uriah Heep vuosimallia 2019 soittaa seuraavassa kokoonpanossa: Mick Box – kitara & laulu, Bernie Shaw – laulu, Phil Lanzon – kosketinsoittimet, laulu, Russell Gilbrook – rummut, laulu ja Davey Rimmer – basso.
Tokelan (laulu & kitara), Roger Niemisen (basso) ja Jami Haapasen (rummut) muodostama tehotrio Melrose toimii Uriah Heepin ’lämmittelijänä’ osalla Suomen keikoista.
Melrose on kuulunut suomalaisen rockin ikoneihin jo vuodesta 1981. Trio tunnetaan erityisen loistavasta livemeiningistä, joka tehoaa yleisöön pajasta ja paikasta riippumatta.
URIAH HEEP 12.10.2019
Ovet klo 18.00,
klo 19.00 - Melrose
klo 20.30 - Ureah Heep
http://WWW.KULTTUURITALO.FI
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































