Jesse Markin (levyjulkkarit)
Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
VILD Recordingsjulkaisee Jesse Markinin odotetun debyyttialbumin perjantaina 31. toukokuuta. Levyjulkkareita juhlitaan Tavastia-klubilla torstaina 5.9. Albumilta lohkaistut singlet Blood, Treat, Jerichoja Hope nostivat alunperin Viljakkalasta ponnistavan Markinin niin Suomen kuin myös kansainvälisenkin median tietoisuuteen. Markinista ovat kirjottaneet maineikkaat sivustot kuten Complexja Clash. Suomessa Markin pokkasi Soundin Vuoden tulokas-palkinnon.
"Halusin tehdä levyn jossa voin tuoda tuttuja elementtejä uusien kokeilujen rinnalle. Puhua eri asioista, käyttää ääntäni eri tavoilla ja kirjoittaa uudella lähestymistavalla. Halusin muistuttaa itseäni siitä, miksi teen musiikkia. Luoda tilan jossa voin olla kantaaottava ja herkkä. Liikkua vapaasti tunnetilasta toiseen. Yhdeksi tärkeäksi osaksi levyntekoprosessia muodostui myös asioiden haastaminen. Itseni mukaan lukien. Levyn nimenä Folk edustaa montaa eri asiaa. Sanalla viitataan usein kansanmusiikkiin. Minä teen musiikkia kansalle. Usein sanalla viitataan myös ihmisiin, ryhmään tai väkeen. Albumin kappaleetsyntyivät yksilön ja ryhmän yhteen sitovista kokemuksista", kuvailee Markin.
Debyyttialbumin tiimoilta Markin keikkailee ahkerasti. Kesän 2019 osalta on luvassa esiintymiset mm. Flow'ssa, Ruisrockissa, Ilosaaressaja Sidewaysissa. Syksyllä Markin suuntaa klubikiertueelle ympäri Suomea.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































