Von Hertzen Brothers
Liput ovelta 33 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
VON HERTZEN BROTHERS KESÄKIERTUEELLE
Von Hertzen Brothers palaa kevään kestäneeltä keikkatauolta ja esiintyy touko-syyskuussa kotimaassa sekä ulkomailla. Bändin kesäkiertue alkaa perjantaina 3. toukokuuta Floridan RoSfesteiltä ja kattaa yhteensä 15 festivaali -ja klubikeikkaa. Kotimaan osalta kiertue huipentuu Helsingin Tavastia-klubille lauantaina 14. syyskuuta.
Yhtyeen laulaja-kitaristi Mikko Von Hertzen on innoissaan tulevista keikoista ennen levytystaukoa: "Vaikka ajatuksemme ovat paljolti jo tulevassa, mietimme, että olisi hauskaa soittaa vielä muutamia keikkoja ennen telakoitumista. Kuka nyt venheen telakalle nostaisi ennenkun vedet ovat kylmenneet ja luonnon värit haalistuneet?"
Von Hertzen Brothersin edellisen albumin "War Is Over" myötä tehty menestyksekäs kiertue päättyi joulukuussa 2018. Kuluvan vuoden keväänä Von Hertzenin veljekset Mikko, Kie ja Jonne ovat esiintyneet yhdessä rumpali Sami Kuoppamäen ja Kingston Wallin alkuperäisjäsen Jukka Jyllin kanssa ilmiömäisen suosituilla Kingston Wall by JJylli, Kuoppis & VHB -keikoilla.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































