We Jazz: Ilmiliekki Quartet, OK:KO
Vuonna 2002 perustetun Ilmiliekki Quartetin Land of Real Men on yhtyeen ensimmäinen uusi levy 13 vuoteen. Syvällistä, seikkailullista ja melodista nykyjazzia sisältävä tupla-albumi palauttaa Verneri Pohjolan, Tuomo Prättälän, Antti Lötjösen ja Olavi Louhivuoren muodostaman kvartetin kertaheitolla uuden jazzin eturintamaan. Kansainväliseen maineeseen heti uransa alkumetreillä Young Nordic Jazz Comets -kilpailun voiton myötä ampaissut Ilmiliekki Quartet on ennen kaikkea loistava yhtye – neljän omalla urallaan tähtiluokkaan nousseen tekijän jo nuoresta asti vaalima ydinkokoonpano. Kvartetin jäsenet ovat tuttuja nimiä kelle tahansa suomijazzia uudella vuosituhannella seuranneelle, ja tuoreella albumillaan he osoittavat, että Ilmiliekki Quartetissa neljä huippuartistia on vielä enemmän kuin osiensa summa.
Kovassa nosteessa oleva nuori yhtye OK:KO on kasvattanut ylistetyn Syrtti-levynsä avulla fanikuntaansa voimakkaasti ja kvartetti nähdään kevään aikana keikkalavoilla mm. Berliinin XJAZZ-festivaalilla ja Tallinnassa. Rumpali Okko Saastamoisen (s. 1995) luotsaama kvartetti onnistuu luomaan oman vahvan musiikillisen identiteettinsä "spiritual jazzin" jatkumosta omiin suuntiinsa edeten, ja rauhallisesti kappaleitaan kasvatellen. Saastamoisen lisäksi yhtyeessä soittavat myös Alder Egosta tuttu saksofonisti Jarno Tikka, pianisti Toomas Keski-Säntti ja vuoden 2018 We Jazz -festivaalin Rising Star -palkittu basisti Mikael Saastamoinen.
"Jazzyhtye OK:KO alkaa olla jo enemmän kuin OK, jopa ylisanojen veroinen." 5/5
– Harri Uusitorppa, HS
"OK:KO-yhtyeen voisi viedä mille tahansa kansainväliselle konserttilavalle – ja olla hiton ylpeä.”
– Katri Kallionpää, HS / Nyt-liite
"Ilmiliekki Quartetin uusi musiikki on kauniin majesteettista."
– John Osborne, Jazz FM (Iso-Britannia)
Ilmiliekki Quartet
Verneri Pohjola, trumpetti / Tuomo Prättälä, piano / Antti Lötjönen, basso / Olavi Louhivuori, rummut
OK:KO
Okko Saastamoinen, rummut / Jarno Tikka, saksofoni / Toomas Keski-Säntti, piano / Mikael Saastamoinen, basso
https://www.aleksanterinteatteri.fi/we-jazz-ilmiliekki-quartet-okko
https://www.facebook.com/events/262541781296325/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































