Jari Sillanpää - Kulku ihmisen
Tästä kaikesta kertovat valtava suosio konsertti- ja keikkarintamalla sekä menestyslevyt. Jarin ensilevy Jari Sillanpää, joka ilmestyi vuonna 1996, on edelleen maamme eniten myyty levy. Viimeisin hitti ”Sinä ansaitset kultaa” oli radioissa vuoden 2015 soitetuin kappale ja Youtubessa sitä on kuunneltu yli 11 miljoonaa kertaa!
Tänä syksynä laulaja ja viihdyttäjä numero yksi palaa konserttisaleihin. Sillanpää lähtee yleisön ihastukseksi 15 konsertin kiertueelle.
Lavalla on laulaja joka viihdyttää, koskettaa ja liikuttaa. Ikä ja eletty elämä ovat tuoneet lisää syvyyttä tulkintaan. Ääni soi pitkän tauon jälkeen sävykkäämpänä kuin koskaan aikaisemmin.
Säestyksestä huolehtii lähes akustinen kvartetti, jota johtaa pianisti Petri Somer, Suomen huippunimien hovisäveltäjä, joka on tehnyt myös Jarin superhitin Sinä ansaitset kultaa.
Petri Somer, piano
Jari Ilomäki, kontrabasso, sähköbasso
Lauri Schrek, kitarat, kannel
Robert Löflund, puupuhaltimet
”Olen saanut rinnalleni unelmatiimin ja odotan konserttikiertuetta innoissani,
kiitos kiertueperheeni”, sanoo Jari ja toivottaa kaikki tervetulleeksi heittäytymään tunnelmien vietäväksi ja nauttimaan rennosta, monipuolisesta musiikillisesta iloittelusta!
http://www.jarisillanpaa.com , http://www.musiikkitalo.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































