Fibo: Orfeus - Ensimmäinen merkittävä oopperateos
Ritarihuoneen residenssisarja
Orfeus
Ensimmäinen merkittävä oopperateos
Sunnuntai 13.10.2019 klo 18
Ritarihuone
Ritarikatu 1, Helsinki
Monteverdi
Leif Aruhn-Solén, tenori
Kajsa Dahlbäck ja Tuuli Lindeberg, sopraano
Katariina Heikkilä ja Essi Luttinen, mezzosopraano
Niall Chorell ja Ian Honeyman, tenori
Jussi Lehtipuu, baritoni, Sampsa Vanhala, basso
Suomalainen barokkiorkesteri
Andrew Lawrence-King, musiikin johto
Johanna Freundlich, ohjaus
Vanhan musiikin festivaali Vaasa Baroque ja Suomalainen barokkiorkesteri esittävät ensimmäisenä merkittävänä oopperateoksena pidetyn, Suomessa harvoin kuullun Orfeus-oopperan. Vuonna 1607 ensiesityksensä saaneen teoksen pohjana on myytti Orfeuksesta, joka lähti kuolleiden valtakuntaan saadakseen takaisin kuolleen puolisonsa Eyridiken.
Teoksen teemoissa nousevat esiin paitsi mittaamattoman suuren menetyksen ja lojaalin rakkauden aiheet, myös musiikin voima. Orfeus on tarinassa mestarillinen soittaja, jonka musiikilla on hypnotisoiva vaikutus kuulijoihin, olivatpa he kuolevaisia tai jumalhahmoja. Musiikki kulkee Orfeuksen henkilön ytimessä silloin, kun hän on elämänsä voimissaan, mutta myös silloin, kun hän menettää sielunrauhansa ja lähtee matkalleen tuonpuoleiseen.
Petteri Pitko alustaa konsertin Ritarihuoneella 13.10. kello 17–17.30.
Lue lisää:fibo.fi/orfeus
Lipputiedustelut: lippu@fibo.fi
fibo.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































