Millencolin (Swe) K-18

Hinta: 35.50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

RUOTSALAISMENESTYS MILLENCOLIN MARRASKUUSSA SUOMEEN

Punkrock-yhtye Millencolin nähdään parin vuoden tauon jälkeen jälleen Suomessa. Viimeksi Ilosaarirockissa vuonna 2017 esiintynyt bändi suuntaa syksyllä kiertueelle, joka pysähtyy marraskuun 8. päivä Tampereella ja 9. päivä Helsingissä.

Millencolin on yksi Ruotsin rockviennin suurimmista nimistä ja on nyt ajankohtainen yhdeksännen albumijulkaisun myötä. Kesän festariesiintymisten jälkeen bändi suuntaa ensin alkusyksystä USA:han ja loppuvuodesta kiertue yltää Pohjoismaihin.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Vuonna 1992 Örebrossa perustettu yhtye julkaisi helmikuussa jo yhdeksännen studioalbuminsa “SOS”, jota on kuvailtu kypsemmäksi levyksi sen sisältämien tummien sanoitusten vuoksi, jotka kuvaavat todellisuuttamme tällä hetkellä. Lähes kolmen vuosikymmenen ajan Millencolin on tarjonnut tarttuvaa punkia, joka on täyttänyt salit ympäri maailmaa. Uusin albumi on vahva lisäys vaikuttavaan levykatalogiin.

Melodisen punkin sanansaattajat Nikola Sarcevic, Mathias Färm, Erik Ohlsson ja Fredrik Larzon ovat uudella albumillaan halunneet juhlia elämää, mutta samalla halunneet kannustaa kuuntelijoita suojelemaan sitä kaikin tavoin. ”Kun kuuntelen musiikkia, kiinnitän ensimmäisenä huomiota melodiaan ja kertosäkeeseen” kertoo Mathias Färm. ”Mutta siisteintä on se, jos pidät kappaleesta ja kuuntelet sitä tarkemmin, ja siinä onkin joku viesti. Se on meidän vahvuutemme bändinä: sanoitusten viesti ja hyvät biisit.”

La 9.11.2019 The Circus, Helsinki
Ovet klo 20, ikäraja K-18

Tapahtumapaikka / Venue

Salomonkatu 1
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://thecircus.fi/
Puhelin:
010 4233 231

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Salomonkatu 1
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://thecircus.fi/
Puhelin:
010 4233 231

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)