Gettomasa (Jkl), pe 8.11.
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
GETTOMASA (JKL) SAAPUU ÄÄNIWALLIIN PERJANTAINA 8. MARRASKUUTA
Suomiräpin Chosen one Gettomasa esiintyy Helsingin Ääniwallissa perjantaina 8. marraskuuta. Keikan liput tulevat myyntiin Tiketissä perjantaina 30.8. klo 9:00.
Jyväskylän Vellamosta ponnistaneen räppärin vuosi 2019 on ollut iso. Jo vuoden alussa julkaistu single "Muijii Stadis" teki selväksi, että Gettomasa on räppärinä edelleen omassa luokassaan. Artistin odotettu toinen albumi "Diplomaatti" ilmestyi toukokuussa PME Recordsin kautta. Listaykköseksi singahtaneen albumin kaikki seitsemän raitaa nousivat Spotifyn TOP10-listalle ja levyjulkkareita vietettiin ennakkoon loppuunmyydyllä Tavastialla.
Kevään All Day ON! -keikan jälkeen Rumban päätoimittaja Jukka Hätinen tituleerasi Gettomasaa Suomen 2Paciksi ja tiivisti olennaisen Leijonien kultajuhlien jälkeen julkaistussa kolumnissaan seuraavasti: "On korkea aika, että Gettomasa saa osakseen suurempaa huomiota. Se, että sen tekee totaalisen tinkimättömällä ja kenellekään kumartalemattomalla räpillä, on poikkeuksellista. Ja se tekee Gettomasasta poikkeuksellisen, chosen onen."
Lössi mukaan ja Ääniwalliin.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















