Stepa & Heimo ilman menneisyyttä, Jaska13

Hinta: alk. 14 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Pitkän linjan räppäri Stepa keikkailee talvella Heimo ilman menneisyyttä -yhtyeensä kanssa. "Alla tähtien ja auringon" -kiertue kaartaa Tavastialle perjantaina 10. tammikuuta. Rakastetun suomiräppärin tuorein julkaisu, kolmesta keskenään hyvin erilaisesta ep:stä koostunut "Unelmien teatteri" -trilogia ilmestyi Monspin kautta vuoden 2019 kevään ja kesän aikana. Musiikillisesti monimuotoinen ja kiehtova räpin, rockin ja iskelmän sävyjä sisältänyt kokonaisuus julkaistiin kesällä myös tuplavinyylinä.


Stepa fiilistelee bändin kanssa esiintymistä kirjeessään yleisölle seuraavasti:


"Hei kaikille!

Minä olen pitkään unelmoinut jo keikkailusta bändin kanssa. Ensimmäisen kerran koin bändin kanssa keikkailun aikoinaan Giant Räbät-yhtyeen kiertueella vuosia sitten. Bändi oli kova ja bäkkärillä sai syödä leipiä ja pikkusuolaista ilmaiseksi. Se oli hulvatonta aikaa elämässä ja keikkabussilla matkustaminen oli hullun siistiä.
 
Nyt vuosia Giant Räbät-kiertueen jälkeen voin ilokseni kertoa, että vihdoin mukanani kulkee bändi. Heidät tunnetaan nimellä 'Heimo ilman menneisyyttä', enkä malta odottaa hetkeä, jolloin esittelen heidät yleisölle. Haluan esitellä heille kuinka hienoissa keikkapaikoissa saan esiintyä ja kuinka mahtava keikoilla käyvä yleisö on. Keikkabussilla ajamista minä en odota ollenkaan, mutta ehkä yhteisen hyvän vuoksi minun täytyy aika ajoin toimia myös kuskina.
 
Heimoon kuuluu yhteensä viisi hyvää soittajaa. He ovat mukavia jätkiä ja pirun komeita myös. Olemme tehneet kesän ja syksyn aikana uusia sovituksia vanhoihin ja vielä julkaisemattomiin Stepa-biiseihin ja vihdoin olemme valmiita esiintymään. Sen lisäksi pyydän keikkabussiin puhallinsektion ja joukon sielukkaita taustalaulajia aina kun se on mahdollista.
 
Toivottavasti viestini löytää teidät terveinä ja hyvinvoivina.

Nähdään keikoilla.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —


Terveisin Stepa"


 


Jaska13 & Wngmn julkaisevat 5.12 yhteisalbumin, joka kantaa nimeä Ettei maailma syttyisituleen. Kyseistä teosta tullaan juhlimaan levyjulkkareiden merkeissä Tavastialla 4.1.


Jaska13 on oululainen, myöhemmin helsinkiläistynyt räppäri. Plakkarista löytyy 2017 julkaistunsoolodebyytin ja 2018 julkaistun EP:n lisäksi myös Olli PA:n ja Matti Tamosen kanssa yhteistyössä tehtyMinä EP, joka julkaistiin loppuvuodesta 2018. Miehen tyyli kumpuaa vahvasti kylmästä Oulusta ja Merikosken jäätävästä viimasta. Wngmn puolestaan on paljasjalkainen helsinkiläinen, jonka tuotanto nähnyt päivänvaloa hiljattain vastaviimeisen parin vuoden aikana. Wingmanin historia kuitenkin ulottuu jo 13 vuoden taakse, kun hän saikäsiinsä mpc 2000xl samplerin. Vuodet ovat hioneet miehen tyylistä modernin ja monipuolisen,unohtamatta perinteisiä bängereitä. Ettei maailma syttyisi tuleen -projektin lisäksi mies tulee vastaamaanräppäri Yakobin tulevan pitkäsoiton tuotannosta


 


Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi


Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI








Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.