The Mutants, Al Fama, pe 27.12.

Hinta: alk. 10,50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.

Liput ovelta 11 €, mikäli jäljellä.

Aikataulu:
21.00 ovet
21.30 Al Fama
22.30 The Mutants

Joulurauha rikotaan tänä vuonna virallisesti Bar Loosessa perjantaina 27. joulukuuta, kun kouvolalais-helsinkiläinen groovekone The Mutants saapuu pitkän tauon jälkeen Annankadulle. Yhtye on ehtinyt julkaista pitkällä urallaan ison kasan pitkäsoittoja, joista seitsemäs ja viimeisin Mutantiki näki päivän valon vuonna 2018. Luvassa on jälleen koko rahalla villiä instrumentaalirockia, jossa lanteet vispaa ja hiki lentää.

Illan lämmittelybändinä nähdään hieman tuoreempi tuttavuus Al Fama HKI. Al Fama on jykevä trio. Yhtye tekee musiikkia, joka on ärhäkkää ja hiomatonta ja jokaisen instrumentin pääsee kuulemaan omassa elementissään. Al Faman musiikki kulkee käsi kädessä Suomen neljän vuodenajan kanssa: Suurimman osan ajasta kaikki on tummaa ja synkkää, mutta kun kevät vihdoin saapuu, muuttuvat asiat hetkeksi hiukan maanisiksi, sillä ihmiset eivät ole vielä valmiita valoon. Kesän alkaessa tunnelma kuitenkin rauhoittuu. Voikin hyvin sanoa, että bändin musiikista löytyy samaa tunnelmien skaalaa.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Annankatu 21
00100 Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Annankatu 21
00100 Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)