Inkeriläiset – unohdetut suomalaiset

Hinta: Vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Kansallismuseon näyttely kertoo identiteetistä ja kollektiivisen muistamisen merkityksestä.

Ruotsin vallan aikaan silloisen Inkerinmaan, nykyisen Pietarin seudulle asettunut suomalaisväestö kohtasi Stalinin Neuvostoliitossa etnisen puhdistuksen. Karkotukset, teloitukset ja vankileirit sekä suomen kielen ja luterilaisen uskonnon kieltäminen tyhjensivät lähes 140 000 inkerinsuomalaisen kylät ja tuhosivat niiden kulttuurin. 1990-luvun alussa Mauno Koivisto antoi inkerinsuomalaisille mahdollisuuden tulla paluumuuttajina Suomeen. Yli 30 000 tarttui tilaisuuteen.

Inkeriläiset – unohdetut suomalaiset -näyttelyssä eri-ikäisten inkerinsuomalaisten muotokuvat ja ajatukset menneestä, nykyhetkestä ja tulevasta asettuvat vuoropuheluun Siperian karkotusten karuissa määränpäissä, vankileirimaisemissa ja Inkerinmaan tyhjentyneissä kylissä otettujen dokumentaaristen valokuvien kanssa. Arkistoissa ja perheiden kaappien kätköissä säilyneet esineet ja dokumentit materialisoivat kipeän historian tähän päivään. 

Käsikirjoitus: Lea Pakkanen ja Santeri Pakkanen
Valokuvat: Meeri Koutaniemi
Teokset: Lea Pakkanen ja Meeri Koutaniemi

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Inkeriläiset – unohdetut suomalaiset
24.1.-19.4.2020
Kansallismuseo, pop up -tila, 1 krs.
Vapaa pääsy

Museo avoinna tammi-huhtikuussa:
ti-su klo 11–18 (ke klo 11–20)

Lue lisää:
https://www.kansallismuseo.fi/fi/naeyttelyt/inkerilaeiset-unohdetut-suomalaiset

Tapahtumapaikka / Venue

Mannerheimintie 34
00101 Helsinki
Kotisivu:
https://kansallismuseo.fi/
Puhelin:
(09) 40 501

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Mannerheimintie 34
00101 Helsinki
Kotisivu:
https://kansallismuseo.fi/
Puhelin:
(09) 40 501

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)