Pakkasukko Putinia Vastaan -Festivaali, pe 3.1.
Liput ovelta 17 €, mikäli jäljellä.
19:00 ovet
19:30 Arkadiy Kots
20:30 Paleface & Laulava Unioni
21:30 Ermen Anti
Pakkasukko Putinia vastaan -festivaalille osallistuu erilaisia ruohonjuuritason horisontaalisia liikkeitä ja yhteiskunnallisia yhtyeitä, festivaalin järjestävät aktivistit Suomesta, Venäjältä ja muualta entisen Neuvostoliiton alueelta
Tänä vuonna festivaalin ohjelmassa on kaksi konserttia, josta ensimmäinen Kutosella 3.1. ja toinen Ulrikassa 4.1.
Kutosella esiintyvät:
Ermen Anti
Ermen Anti on legendaarisen, vuonna 1992 Kazakstanin Aqtöbessa perustetun Adaptatsija-yhtyeen keulamies. Adaptatsija toukokuussa 2019, se ehti esiintymään Suomessa vain kerran, vuoden 2014 Puntala-rockissa.
Ermen Anti tulee esiintymään soolona Pakkasukko Putinia vastaan -festivaalin konserttiin kuudennelle linjalle. Ermenin musiikki jatkaa Neuvostorockin Aleksandr Bašlatšjovin ja ja Siperian punkin Jegor Letovin jalanjäljissä, aikanaan kriitikko Artemi Troitski sanoi Ermenin soololevyn ??????? ?????????? ????????? (Aleksandr Bašlatšjovin sateenvarjon) olevan hänen paras aikoihin kuulemansa punklevy.
Paleface ja Laulava Unioni
Yhtye esittää amerikansuomalaisia lauluja viime vuosisadan alusta. Amerikansuomalainen laululiike oli paljon enemmän kun vain Hiski Salomaa. Monia näistä lauluista ei ole kuultu Suomessa vuosikymmeniin, tai koskaan. Monet amerikansuomalaiset työväenlaulajat tukivat syndikalistista"tuplajuulaisten", eli IWW-ammattiliittooa. Lauluissa on optimismia ja huumoria joka on harvinaista kansalaissodan jälkeisessä suomalaisessa työväenlauluperinteessä. Laulavan Unionin ensimmäinen levy, Tie vapauteen ilmestyi viime marraskuussa.
Arkadiy Kots
Arkadiy Kots syntyi Moskovan valtionyliopiston vuoden 2007 opiskelijaliikkeestä, ja se on vuodesta 2010 lähtien soittanut punk-vaikutteista folkkia (tai folkvaikutteista punkkia) suurin piirtein kaikkien tämän vuosikymmenen Venäjän protestiliikkeiden tueksi. Bändin vaikutteita ovat esimerkiksi Woody Guthrie, Billy Bragg ja Chumbawamba, ja se soittaa omien kappaleiden lisäksi protestilauluja sadan vuoden ajalta. Vuosina 2012-2013 Arkadi Kotsin venäjänkielinen versio kataloonilaulaja Luis Llachin kappaleesta "L'Estaca", ????? ?????? (Muurit murtuvat) tuli yhdeksi Venäjän vaalivilpin vastaisen liikkeen, ja Pussy Riotin vangittujen jäsenien tukiliikkeen tunnuslauluista. Sama laulua lauloi myös Puolan Solidaarisuus -liike 1980-luvulla. Arkadiy Kotsin viimeisin levy, ??????? ? ??????? ????? (Rakas ja karvas maa) ilmestyi 2017.
Huomaa että ensimmäinen bändi alkaa soittamaan jo 19:30, eli tule paikalle ajoissa!
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































