Eivør (Fro)
Fäärsaarelainen Eivør saapuu Helsinkiin ja Tampereelle maaliskuussa.
Vuonna 2017 ensimmäistä kertaa Suomessa nähty Eivør palaa Suomeen maaliskuussa 2020. Artisti konsertoi yhtyeensä kanssa torstaina 5.3. Helsingin Tavastialla ja perjantaina 6.3. Tampereen Olympiassa.
Muun muassa Kate Bushin (MOJO) kaltaisiin artisteihin verrattu Eivør on vuosien saatossa noussut yhdeksi Euroopan kiinnostavimmista laulaja-lauluntekijöistä. Trip hopia ja elektronisia vaikutteita musiikissaan hyödyntävä on Eivør on omien sooloalbumiensa ohella ollut säveltämässä The Last Kingdom-sarjan musiikkia sekä on mukana Cirque De Soleilin uudessa R.U.N-spektaakkelissa.
Eivørin edellinen albumi Slør julkaistiin vuonna 2015. Albumin englanninkielinen versio näki päivänvalon vuonna 2017, jota seurasi loppuunmyyty Britannian kiertue.
Tällä hetkellä artisti valmistelee uutta albumia.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















