Amy Winehouse - Tribuutti

Hinta: 15.00 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Amy Winehouse Tribuutti
to 27.2. klo 19

Amy Winehouse (14.9.1983 – 23.7.2011) on kiistatta yksi aikamme lahjakkaimmista laulajista ja lauluntekijöistä. Winehousen valitettavan lyhyeksi jääneen levytysuran monet kappaleet ovat lähtöisin hänen omasta kynästään. Lontoolaistähti ei ehtinyt koskaan konsertoida Suomessa, mutta Amy Winehouse -Tribuutin keikoilla sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla yhden 2000-luvun alun suurimman vaikuttajan hittikappaleet livenä.

Winehousen musiikkia tulkitaan konserteissa kahden laulusolistin ja 6-henkisen kotimaisen orkesterin voimin. Yhtyeen taiteellisena kokoonpanijana toimii kitaristi Tuomas Metsberg. ”Amy Winehousen livebändi oli aina silkkaa timanttia. Siihen tykästyin Amyn ohella välittömästi – livevedoissa sekoittui juuri sopivasti nykypäivä ja menneet ajat. Tiesin myös, että jos tällainen projekti tehdään, ensimmäisen puhelun otan Emilialle (Sisco), ja sitä kautta lähdetään liikkeelle. Emilia lähti mukaan kyselemättä siltä istumalta, ja keikoista saamamme palaute on ollut erittäin hyvää”, Metsberg kertoo.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Amy Winehouse -Tribuutti:
Unna Kortehisto - Laulu
Emilia Sisco - Laulu (Finnish Blues Awards 2017 - Vuoden tulokas)
Jay Kortehisto - Pasuuna
Antti Snellman - Saksofoni
Thomas Rönnholm - Rummut
Lasse Sirkko - Basso
Antti Ikola - Piano
Tuomas Metsberg – Kitara

Tapahtuman ikäsuositus: Klubi-ilta, A-oikeudet. Kahvila Pokkari vastaa tarjoiluista. Ovet avataan klo 18.30. K18 – alle 18 vuotiaat aikuisen seurassa.

Kesto 1 h 30 min, ei väliaikaa

www.vuotalo.fi

Pyörätuoliasiakkaan avustaja pääsee samalla lipulla. Muut avustajaliput myynnissä lippu.fin puhelinpalvelussa, täyden palvelun myyntipisteissä, R-kioskeilla sekä Helsingin Kulttuurikeskuksen lipunmyynneissä (ei Kanneltalo). Ikäsuositus K-18: Klubi-ilta, A-oikeudet. Kahvila Pokkari vastaa tarjoiluista. Alle 18-vuotiaat pääsevät vanhempiensa seurassa.

Tapahtumapaikka / Venue

Mosaiikkitori 2
00980 Helsinki
Kotisivu:
http://www.vuotalo.fi/
Puhelin:
09-3108 8802

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Mosaiikkitori 2
00980 Helsinki
Kotisivu:
http://www.vuotalo.fi/
Puhelin:
09-3108 8802

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)