Swallow The Sun - 20 Years Of Gloom, Beauty And Despair, ke 26.2.

Hinta: alk. 28 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Swallow the Sun juhlii 20-vuotista taivaltaan juhlakiertueella


Kitaristi-biisintekijä Juha Raivio kasasi 20-vuotta sitten kasaan bändillisen keskisuomalaisia metallipäitä, joista syntyi nykyään kansainvälisestikin tunnettu ja arvostettu tunnelmametallibändi Swallow the Sun. Yhtyeen ensimmäinen julkaisu "The Morning Never Came" julkaistiin vuonna 2003. Yhtye on tähän päivään mennessä julkaissut seitsemän levyä, joista viimeisin "When A Shadow Is Forced Into the Light" (25.1.2019) saavutti kärkisijan Suomen virallisella albumilistalla. Swallow the Sun juhlii 20-vuotista taivaltaan 20 Years of Gloom, Beauty and Despair -nimeä kantavan Suomen-kiertueen merkeissä 13.-29. helmikuuta 2020.


Oli vuosi 2000, kun Raivio pyysi rumpali Pasi Pasasta jäämään Plutonium Orange -bändin treenien jälkeen tsekkaamaan paria doom-biisiä. Ajatuksena oli tehdä demo. Pasasen rinnalle löytyi Suolahtelaisia soittajakavereita. Loput soittajat löytyivät Jyväskyläläisestä Funeris Nocturnum -bändistä ja line-up oli valmis. Juha Raivio, Pasi Pasanen, Markus Jämsen, Aleksi Munter, Matti Honkonen ja Mikko Kotamäki.


Yhden demon sijaan yhtyeen historia on kirjoitettu nyt 20-vuoden mittaiseksi. Kymmenen julkaistua albumia (mukaan luettuna yksi triplalevy ja kokonaiskestoltaan albumin mittainen Plague of Butterflies -EP), yli 800 keikkaa, 13 Euroopan-kiertuetta ja kahdeksan Amerikan-kiertuetta. Pistokeikkoja yhtye on tehnyt esimerkiksi Japanissa, Kiinassa, Israelissa ja Etelä-Amerikassa.


Vuosien varrella yhtyeessä on ollut joitakin miehistövaihdoksia. Pasi Pasasen jälkeen rumpalina vaikutti vuosina 2009-2015 Kai Hahto ja vuodesta 2015 lähtien rumpuja on soittanut Juuso Raatikainen. Kosketinsoittaja Aleksi Munter lopetti bändissä 2016 ja viimeisen levyn myötä koskettimia ja taustalauluja hoitamaan siirtyi Jaani Peuhu. Kitaristi Markus Jämsen lopetti 2018, jonka seurauksena satunnaisesti jo aiemmin bändissä kitaratuurauksia tehnyt Juho Räihä vakiinnutti paikkansa bändissä.


Juhlakeikat rakentuvat kahdesta osasta; ensimmäisellä puoliskolla kuullaan Songs From the North -triplajulkaisun akustinen "Beauty" -levy, jossa bändin lisäksi lavalla nähdään jousikvartetti. Akustista puoliskoa seuraa pieni hengähdystauko, jonka jälkeen keikkailtaa jatkaa perinteisempi Swallow the Sun -keikka, rakentuen fanien toiveiden mukaisesti. Toiveita keikan sisältöön yhtye kyselee virallisella Facebook-sivullaan, joten ota yhtyeen sosiaalinen media aktiiviseen seurantaan.



— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI








Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.