Kahden konserton ilta

Sointi Jazz Orchestra -klubit
ke 4.3. ja pe 3.4. klo 19
Sointi Jazz Orchestra on 18-henkinen yhtye, joka tunnetaan persoonallisesta big band -perinnettä uudistavasta soundistaan ja ennakkoluulottomista konserttiproduktioistaan. Keväällä 2020 SJO esiintyy Kapsäkin klubi-illoissa yhdessä kiinnostavien säveltäjä- ja solistivieraiden kanssa. Ennen jokaista klubia on illan teemaa ja taustoja käsittelevä yleisölle avoin keskustelutilaisuus ravintola Bistro K:ssa klo 18, johon osallistumalla voit syventää konserttielämystäsi.
Kahden konserton ilta
ke 4.3. klo 19
Kaksi eri sukupolven säveltäjää kohtaavat! Konsertissa kuullaan Esa Onttosen ja Henri Lyysaaren saksofonille ja big bandille säveltämät teokset SJO:lle sovitettuna. Moniosaiset teokset uudistavat ja haastavat big band -tradition kaavoja kumpikin eri tavoin. Teosten solisteina kuullaan kantaesityksissäkin soittaneet, valovoimaiset suomalaisen jazzin huippunimet Mikko Innanen ja Max Zenger.
Esa Onttonen: Noin viisi kappaletta saksofonille ja big bandille, solistina Mikko Innanen.
Henri Lyysaari: Luotain, solistina Max Zenger.
Kesto: n. 1 h 45 min (sis. väliajan)
Liput: 24€/20€ (sis.palvelumaksun)
Kapina
pe 3.4. klo 19
Kapina voi olla pientä kytevää kipinöintiä tai äänekästä barrikadeille nousemista. Musiikin historiassa se on ilmentynyt mitä moninaisimmin tavoin provokatiivisesta punkista meditatiiviseen minimalismiin. SJO-¬klubilla kuullaan nuoren polven säveltäjien kapinallisuudesta inspiroituneita teoksia. Luvassa on liuta mielenkiintoisia kantaesityksiä, joita et halua jättää väliin!
Säveltäjät: Tytti Arola, Teemu Eerola, Joonas Leppänen, ¬Aleksis Liukko, Henri Lyysaari, Tomi Nikku, Mikko Sarvanne, Selma Savolainen, Pekka Seppänen, Oskari Siirtola, Rasmus Soini
Esiintyjät: SJO
Kesto: n. 1 h 45 min. ( sis. väliajan)
Liput: 24€/20€ (sis.palvelumaksun)
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Tuore PMMP-dokumentti ilmaisessa ulkoilmanäytöksessä |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Vallisaaren luontoidyllissä maistellaan viinejä ja tutustutaan |
![]() |
Nordiksen komea keikkakattaus jatkuu kesän loppuun asti |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Alppipuistossa nautitaan kesästä ja ilmaistapahtumista |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |