Juice Originals feat Riku Nieminen
Päivitetyn koronavirustilanteen vuoksi Savoy-teatterin kaikki tapahtumat ajalla 13.3.-31.5.2020 siirretään pidettäviksi myöhempinä ajankohtina. Päätös noudattaa Suomen valtion hallituksen ohjeistusta yli 500 hengen yleisötilaisuuksien perumisesta.
---------------
Juice Originals koostuu Juice Leskisen eri yhtyeissä vaikuttaneista soittajista solistinaan Juice-elokuvan päätähti Riku Nieminen. Orkesteria johtaa Anssi Tikanmäki. Lavalla nähdään Tikanmäen ja Niemisen lisäksi Safka Pekkonen, Juuso Nordlund, Ila Loueranta, Jari Yliaho sekä Eljas ja Eemil Tikanmäki.
Unohtumattomat esiintymiset Juice-elokuvan ensi-iltajuhlissa tehnyt ainutlaatuinen kokoonpano nousi konserttisalien lavoille syksyllä 2019.
Nyt kiertue saa lukuisista yleisön toiveista johtuen jatkoa keväällä 2020. Tunteiden eri skaaloilla liikkuva ilta tarjoaa laajan kattauksen legendaarisia kappaleita muun muassa
“Viidestoista yö”, “Syksyn sävel”, ”Kaksoiselämää”, “Luonas kai olla saan”, ”Musta aurinko nousee ”, ”Rakkauden ammattilainen” alkuperäisten soittajien ja ilmiömäisen solistin Riku Niemisen esittämänä!
Kevään kiertue poikkeaa syksyn konserttisisällöstä, joten aiemmin konsertissa vierailleille kevään illoissa on uutta antia.
Kesto n. 2h 30min, sisältää väliajan
Tuotanto ProPromotion Oy
http://www.propromotion.fi
Savoy-teatteri
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















