Waltari (levyjulkkarit)

Hinta: alk. 18 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Waltari julkaisee uuden albumin viiden vuoden tauon jälkeenRock-musiikin kapinaan ja uudistumiseen uskovan Waltarin Global Rock -albumi ilmestyy 20.3.2020. Levyä edeltää helmikuun 7. päivä julkaistu Skyline-single, jolla kuullaan vierailijana Bomfunk MC's -yhtyeen Raymond Ebanksia.

Helsingissä vuonna 1986 perustettu Waltari on koko reilun 30-vuotisen olemassa olonsa ajan suhtautunut rock-musiikkiin suurella intohimolla ja punk-asenteella. Neljätoista albumia julkaissut yhtye on toiminut esikuvana monelle niin koti- kuin ulkomaisellekin yhtyeelle.

Kärtsy Hatakan luotsaama Waltari haluaa olla elävä todiste siitä, että rockbändi voi ottaa musiikkiinsa ikuisesti uusia vaikutteita eikä koskaan henkisesti sammaloitua. Maaliskuun 20. päivä julkaistava Global Rock-albumi tarjoaakin jälleen raikkaan ja monipuolisen otoksen uutta rock-musiikkia.  

"Rock on asenne, kyltymätön halu leikkiä elämän kanssa, loppuun asti! Se on se maailma, johon Waltari syntyi. Musta on edelleen ihan cool laittaa meikit naamaan ja pysyä lainsuojattomana. Pyrkimyksenämme on luoda musiikkia, joka räjäyttää kuulijoidemme tajunnan", summaa Waltarin keulakuva Kärtsy Hatakka yhtyeen filosofiaa.

WALTARI on:
Kärtsy Hatakka: laulu, basso, ohjelmointi ja koskettimet
Antti Kolehmainen: kitara, laulu ja sello
Kimmo Korhonen: kitara ja murina
Sami Yli-Sirniö: kitara
Jani Hölli: koskettimet ja ohjelmointi
Jariot Lehtinen: kitara
Ville Vehviläinen: rummut

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)